Esteettisestä näkökulmasta katsoen posliinit ovat parhaiten luonnonhammasta jäljittelevä biomateriaali. Kun hammasta korvaavat posliinirakenteet valmistetaan kerrostustekniikalla, niiden optisiin ominaisuuksiin – kuten läpikuultavuuteen, opalesenssiin ja fluoresenssiin – voidaan vaikuttaa.
Erinomaisen estetiikan kääntöpuolena on kuitenkin materiaalin korkea lasipitoisuus ja siitä johtuva huono kestävyys, joka rajoittaa käyttöalueita. Lasikeraamien lujuus ja murtositkeys ovat paremmat mutta optiset ominaisuudet samankaltaiset kuin posliinilla. Näin ollen lasikeraameja voidaan käyttää joko monoliittisena rakenteena, joka käsitellään erilaisin maalaustekniikoin, tai yhdistettynä pintaposliiniin (nk. cut back -tekniikka), jolloin estetiikkaa voidaan parantaa entisestään. Nykyisin käytetyimpiä lasikeraameja ovat leusiitti- ja litiumdisilikaattilujitteiset sekä melko uudet zirkonialujitteiset litiumsilikaattikeraamit (ZLS).
Posliinien ja lasikeraamien käyttöalueet riippuvat muun muassa materiaalin taivutuslujuudesta, murtolujuudesta ja optisista ominaisuuksista. Rakenteen kestävyys on riippuvainen valmistustavasta – esimerkiksi siitä, onko se toteutettu monoliittisena vai kerrostettu pintaposliinilla – sekä materiaalin käsittelystä. Kestävyyteen vaikuttavat myös sementin valinta, sementointitekniikka ja perifeerisen kiilteen olemassaolo.
Kliininen merkitys
Posliinit ja lasikeraamit ovat parhaiten luonnonhammasta jäljitteleviä hammaskeraameja. Näiden materiaalien hyvät optiset ominaisuudet johtuvat niiden sisältämästä lasista. Suuri lasipitoisuus kuitenkin myös heikentää materiaalin lujuutta ja sitkeyttä ja ohjaa siten sen käyttöaiheita.
Käytettävän materiaalin lisäksi valmiin proteettisen rakenteen kestävyyteen ja estetiikkaan vaikuttavat rakenteen muotoilu, valmistustekniikka, käsittely, sementin valinta ja kiinnitysmenetelmä (sementointitekniikka). Koska restauraation muotoilu on sidoksissa valittuun kiinnitysmenetelmään, tulee käytettävä sementointitekniikka valita jo hammasta preparoitaessa.
Yllä mainitut tekijät pitää tuntea hyvin, jotta pystyy hyödyntämään materiaalin ominaisuuksia optimaalisen hoitotuloksen saavuttamiseksi.
Kirjoittajat
Camilla Johansson, MScDT, Lecturer. Malmö University, Faculty of Odontology, Department of Materials Science and Technology, Malmö, Sweden
camilla.johansson@mau.se
Per Vult von Steyern, Odont dr/PhD, professor and chair
Käännös: Laura Koskela
Suom Hammaslääkäril 2019; 1: 28-33
Kirjoitukset julkaistaan kokonaisuudessaan Hammaslääkärilehden arkistossa noin kuukauden viipeellä ensijulkaisusta.
Päivitetty 22.2.2019: Lisätty tägejä
Porcelains and glass ceramics – our most aesthetic dental materials
Porcelains are the dental materials with the highest potential to aesthetically mimic a natural tooth substance. Through layering technique, it is possible to control the optical properties such as translucency, opalescence and fluorescence. However, due to the high proportion of glass, the strength is reduced, thus limiting the indications.
Glass ceramics have a higher strength and fracture toughness – two important material properties – but similar optical properties as porcelain and can therefore be used either monolithically (with one and the same material through the entire restoration) characterized by staining technique or in combination with porcelain to further enhance the aesthetic appearance of the restoration (so called cut back technique).
The indications of porcelain and glass ceramics are, for instance, dependent on the properties of the materials such as flexural strength, fracture toughness and optical properties. The manufacturing technique, whether the restoration is monolithically designed or veneered with porcelain, and the handling of the material affect the strength of the final restoration, which is also dependent on the choice of cement, cementation technique and access to peripheral enamel.