Hampaiden reikiintyminen nähdään herkästi yksilön omana syynä, jonka taustalla on holtitonta napostelua ja laiminlyötyä omahoitoa. Tällainen ajattelu on ongelmallista. Se sivuuttaa perimän ja elinympäristön merkityksen, altistaa häpeälle sekä lisäksi tuottaa keinotekoista eroa suusairauksien ja kehon muiden osien sairauksien välille. Samalla suusairauksista on tullut poliittisesti helppo säästökohde, jonka kustannuksia on viime vuosina siirretty yhä enemmän yksilöiden maksettavaksi.
Tutkimusnäyttö haastaa tämän asetelman. Huhtikuun Hammaslääkärilehdessä emeritusprofessori Svante Twetman toi esiin, että geenit selittävät arviolta 30–50 prosenttia hampaiden reikiintymisalttiudesta. Tietyt geeniyhdistelmät voivat jopa kolminkertaistaa kariesriskin, ja vanhempien heikko suunterveys lisää lapsen kariesriskiä 2,5-kertaiseksi.
Tämän tiedon pohjalta karies on geneettisesti kohtalaisen periytyvä sairaus. Vanhan kansan käsitys huonosta hammasluusta ei siis välttämättä ole sen virheellisempi kuin se täystyrmäys, jonka hammaslääkärit ovat tälle käsitykselle menneinä vuosikymmeninä antaneet. No, totuus lienee tässäkin asiassa puolivälissä, ja luultavasti moni on sen aina tiennyt. Siinä missä peritty huono hammasluu voi toimia itsepetoksellisena tekosyynä, ovat hammaslääkärit kansanterveyden edistämisen nimissä ehkä tietoisestikin korostaneet omahoidon merkitystä liian yksipuolisesti.
Ajatus suusairauksien sosiaalisesta periytyvyydestä on ollut geenejä hyväksyttävämpi. Yhteistä on se, että lapsi on molempien sairastumismekanismien suhteen syyntakeeton. Lapsuudessa saadut huonot lähtökohdat ulottavat puolestaan varjonsa koko loppuelämään. Varhain alkanut reikiintyminen johtaa paikkaushoidon noidankehään: paikattu hammas ei ole koskaan entisensä. Näin lapsuuden karies realisoituu aikuisiällä kasaantuvina hoitokustannuksina.
Vertailu tyypin 2 diabetekseen paljastaa asetelman ristiriitaisuuden. Diabeteksen riskitekijät ovat samankaltainen sekoitus geneettistä alttiutta, elinympäristöä ja elintapoja kuin karieksenkin. Siitä huolimatta diabeteksen hoito on laajasti subventoitua, eikä kukaan – toivottavasti – ehdota aikuisten tyypin 2 diabeteksen hoidon irrottamista hyvinvointialueiden palveluvalikoimasta.
Suunterveys on toki muutakin kuin kariesta. Esimerkiksi parodontiitin ilmenemisestä jopa noin kolmannes on yhdistettävissä perintötekijöihin. Näin kertoi professori Luigi Nibali esityksessään Apollonia Symposiumissa 2021. Parodontiitti puolestaan on yhteydessä sydän ja verisuonisairauksiin sekä esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen hoitotasapainoon.
Jaakko Koivumäki
Kirjoittaja on Hammaslääkäriliiton erikoistutkija