Media nostaa säännöllisin väliajoin otsikoihin ahneet keikkalääkärit, jotka imevät sote-alueet kuiviin. Viime keväänä tällainen uutisointi oli taas käynnissä. Tuolloin mediahuomiosta saivat osansa myös hammaslääkärit. Jutut oli jostain syystä kirjoitettu siihen sävyyn kuin kyseessä olisi uusi ilmiö. En tiedä, milloin ns. keikkafirmat saivat alkunsa, mutta ainakin niitä on ollut niin kauan, kun olen alalla ollut.
Opiskellessani 2000-luvun alkupuolella kyseiset yritykset sponsoroivat lähes kaikkia opiskelijoiden kissanristiäisiä. Firmojen edustajat kosiskelivat opiskelijoita keikoille ilmaisen viinan virratessa.
Töitä löytyi kaikille, jotka olivat valmiita lähtemään vähänkin kauemmaksi pääkaupunkiseudulta. Myös minä ja opiskelukaverini lähdimme vitoskurssin talvilomalla Pohjois-Karjalaan viikoksi tekemään rahaa. Saavuimme sunnuntai-iltana 25 asteen pakkasessa asuntolalle, jossa meitä odotti vastaava hoitaja. Teimme töitä viikon ajan aamusta iltaan niin hyvin kuin osasimme, minkä jälkeen perjantaina saimme läksiäislahjat ja perävalot vilkkuen kaasutimme kotiin.
En muista tarkkaa summaa, joka työstä maksettiin, mutta isolta se silloin tuntui. Olinko oikeutettu niin hyvään korvaukseen kandina? Ehkä en, mutta sen verran palveluksistani oltiin silloin valmiita maksamaan.
Ymmärrän, että keikkalaiset aiheuttavat välillä närää kollegakunnan kesken. Kyllä minustakin tuntuisi epäreilulta olla se kunnan virkahammaslääkäri, joka oman työnsä ohessa joutuisi auttamaan mahdollisesti tupla- tai triplapalkkaa saavaa aloittelijaa. Tilanne olisi täysin toinen, jos keikkalääkärillä olisi sellaista osaamista, jota kenelläkään muulla alueella ei olisi.
Asetelma on hankala. Nykyisillä sote-alueilla on velvollisuus tuottaa tietyt palvelut. Jos tämä ei onnistu, seuraa siitä sanktioita. Monilla sote-alueilla on vielä pieniä hammashoitoloita, joissa saattaa työskennellä vain yksi hammaslääkäri. Valtaosa nuorista hammaslääkäreistä ei halua tällaiseen paikkaan töihin vaan isompaan yksikköön, jossa on kollegoja, joita konsultoida tarvittaessa. Raha on useimmiten ainoa houkutin, jolla eristyskoppi saadaan täytettyä.
Vaikka keikkailulla sai hyvät tienestit, niin kyllä siinä jostain joutui myös luopumaan. Suoritin orientointini osittain eräässä Kaakkois-Suomen kaupungissa. Paikka oli kuulemma kaunis kesäkaupunki, mutta oma puolen vuoden jaksoni ajoittui vuoden pimeimpään aikaan.
Työpäivän jälkeen kaupungissa oli auki enää pari isompaa ruokakauppaa sekä kebabravintola ja pizzeria. Jaoin yksiön kahden muun keikkalaisen kanssa siten, että iltaunisin meistä valtasi sängyn, minä sohvan ja kolmannelle jäi patja lattialle. Homman kesti, koska tiesi sen olevan väliaikaista.
Useampaan otteeseen on ehdotettu opiskelijamäärien lisäämistä hammaslääkäripulaan, ja muutaman kerran näin on tehty. Ajatus on periaatteessa hyvä. Kun on enemmän työnhakijoita, alkaa jossain vaiheessa varmasti kiinnostamaan myös syrjäisemmissä paikoissa olevat hoitolat.
Mutta kuka nuori haluaa muuttaa pysyvästi vieraalle paikkakunnalle, jossa puolisolle ei ole töitä, lähin koulu on yli sadan kilometrin päässä ja valtaosa naapureista on ollut eläkkeellä yli kymmenen vuotta?
Suvi Vilén
HLT, LL, suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri Helsingistä