On päiviä, kun valmiiksi saamisen hetki lipeää käsistä. Silloin hoitaja käy ilmoittamassa seuraavalle potilaalle, että tässä kestää. Ien äityy vuotamaan sidostamisen hetkellä. Potilasta pyörryttää, kannattelet hänen pitkiä jalkojaan olkapäätäsi vasten ja muistelet kaikkia muita syitä, joiden vuoksi olet ollut myöhässä.
Syksyllä vastaan tuli kirjoitus, jonka laatija pohti, miksi lääkärit eivät edes yritä pysyä aikataulussa. Kirjoitus kirvoitti kymmeniä vastauksia. Niitä lukiessa pääsin lähelle sitä kokemusta, mitä potilas kaipaa, kun istuutuu oven taa odottamaan. Monelle ihmiselle (hammas)lääkärissä käynti on kahdenvälinen sopimus, jossa potilas tekee oman osansa saapuessaan ajoissa paikalle ja jossa lääkäri lunastaa omansa olemalla aikataulussa. Palveluun kuuluu ajallinen lupaus, ei vain kliininen asiantuntemus.
En ollut aiemmin ymmärtänyt aikataulujen pitävyyden olevan ainakin osalle potilaista niin tärkeää. Olivathan ne potilaat, joille olin omaa myöhässä olemistani vuosien varrella pahoitellut, lähinnä murahtaneet ”ei se mitään”.
Jos pystyisimme lukemaan ihmisten päällä kelluvista ajatuskuplista, millaisen merkityksen he antavat myöhässä oleville ajoille, yllättyisimme. Oman pääni syövereissä pyörii silloin useimmiten kaksi tarinallista selitysmallia: 1) edellinen potilas on jäänyt kysymään jotakin täsmentävää, ei elä ruuhkavuosia eikä osaa poistua nopeammin, 2) lääkäri on löytänyt jotakin poikkeavaa, jota tutkitaan huolella, konsultoidaan ja rauhoitellaan.
Mitä kauemmin istun ja odotan, sitä enemmän valmistaudun siihen, että ovesta tulee poissa tolaltaan oleva potilas ja kaikkensa antanut (hammas)lääkäri. Toivon, että lääkäri ehtisi huokaista ennen vuoroani (jotta hän orientoituisi puhtaalta pöydältä omaan tilanteeseeni). Mutta nämä mielikuvat ovat vain minussa. Osalla potilaista koko hoitosuhteen luottamus alkaa rakentua täsmällisyyden pilarin varaan.
Rohkenen väittää, että potilaiden odotukset täsmällisyydestä ovat suurimpia juuri hammaslääkärissä. Myöhässä olevia vastaanottoaikoja siedetään paremmin yleislääkärissä ja varsinkin erikoissairaanhoidossa. Ajat voivat alkaa tunnin myöhässä, eikä kukaan käy sanomassa mitään, ei pahoittele.
Onko hammaslääketiede altavastaajana uskottavuudessaan, vai mistä oikein on kyse? Joskus tuntuu, että hammaslääkärin odotetaan muistuttavan formulavarikkoa: vaihdetaan täyte, kiristetään pinteet, napataan hammas pois. Ehkä suun terveydenhuolto näyttäytyy mekaanisena tuotantona, jonka prosessien tulisi soljua kellontarkasti. Kun kyse on harvoin henkeä uhkaavan tilan löytämisestä tai hoidosta, potilaan asettuminen edellisen potilaan asemaan ei ole niin vahvaa.
Aika on potilaille arvokasta ja odottaminen jonkin muun menetys. Potilasta odottaa tuolla jossain joku tai jokin – oli se sitten myrskyn linjoille kaatama vaarallinen puu, imeväisikäinen vauva tätinsä hoivissa tai koululuokan teinit. Siksi on taitoa sanoa: Meillä on nyt puoli tuntia, mihin käytetään se tällä kertaa?
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta