Taidan tietää, millainen potilas olisi minulle kaikkein haastavin.
Hän tulee hoitohuoneeseen ja ottaa pari painallusta käsidesiä, ennen kuin vie sormen suuhun näyttääkseen, missä vaiva on. Puen luupit, hieron käsiin desinfektioainetta ja näen peilin kautta, kuinka hän tarkkailee sormiani hoitotuolista. Sitten hän siirtää katseen alas, työtuoliin, johon istuudun ja jolla liu’un potilaan luo. Tiedän, että hän kuulostelee, säädänkö tuolin korkeutta nitriilihanskoillani.
– Mitä teen, jos tunnen jotain sähköiskumaista? hän kysyy, kun lähestyn puudutusneulan kanssa. Pyydän, että hän nostaisi kättään tai äännähtäisi, niin tiedän vetää neulaa taaksepäin.
Pidän poraamisessa pieniä taukoja. Yhden breikin aikana hän kysyy, onko pulpa lähellä.
– Tämä on melko syvä, vastaan.
– Minulle kyllä sopii, jos sinne jää vähän pehmeää, hän ehdottaa. Jätän nahkamaisen kerroksen pulpan vastaiselle seinämälle.
Sitten otamme intraoraalikuvan. Toorukset haittaavat kuvalevyn asettelua. Hän mongertaa kuvalevyn ulos suusta ja pahoittelee keskeytystä.
– Jos kilpirauhassuoja peittää jotain tärkeää, niin pärjäilen ilmankin, hän puhelee muka rennosti, mutta on selvästi kärppänä, kun häärin hänen ympärillään. Hän on tainnut lukea STUK:n määräyksen S/4/2019 jostakin.
Hän on vaativin potilaani, laatustandardini. Kuvittelen hänet huoneeseen usein, koska kyseenalaistavia, tieteellisen näytön perään kysyviä potilaita on niin harvoin. On mukavaa, mutta myös hämmentävää, työskennellä niin luottavaisten potilaiden kanssa.
Potilaiden kokemus hyvästä hoidosta voi osin poiketa tiedeyhteisön tai suoliston bakteerijengin suurista toiveista. Viimeksi mainittu odottaa henkeään pidätellen, ammutaanko apikaaliparon aiheuttamaa kipua ja turvotusta jälleen tykillisellä kefaleksiinia. Vatsanpeitteiden läpi kuuluu sanoja lähestyvästä lomamatkasta, Saariselän-mökistä ja pahaa enteilevä ”jos nyt kaiken varalle”. Bifidobakteerit tanssivat voitonsambaa, kun huomaavat, että näppäimistöltä ei kuulu pahaa enteilevää varmennekortin vaatimaa nelinumeroista naputusta eikä tulostin käynnisty printatakseen potilasohjetta. Potilas on pettynyt, mutta – kuten ohutsuoli illemmalla huomaa – syö ja juo pian normaalisti. Kanavien avaus ja laajennus alkaa purra.
Sisätautilääkäri (ja 17 kertaa medisiinarien suosikkiopettajaksi Chicagon lääketieteellisessä valittu!) Adam Cifu listaa kuusi syytä, miksi lääkärin käsitys taidoistaan voi olla ylioptimistinen. 1. Kun lääkäri ei tiedä, miten potilaan käy, hän olettaa tälle käyneen hyvin. 2. Lääkäri saa palautetta pääosin potilailta, jotka pysyvät hänen potilainaan. Tyytymättömät vaihtavat lääkäriä. 3. Potilas-lääkärisuhteen epäsuhta aiheuttaa sen, etteivät potilaat täysin avoimesti kerro, millaisena hoidon kokevat. 4. Lääkärin hyvä yhteiskunnallinen asema tuo tunteen arvostuksesta. 5. Moni lääkärin hoitama vaiva parantuisi ilman hoitoakin. 6. Lääkäri viettää suurimman osan päivästä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tunne lääketiedettä yhtä hyvin.
Vuosi vaihtui. Aion pitää mielikuvapotilaani vastaanotolla vielä tämänkin vuoden. Hyvää uutta vuotta!
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta