Siitä on kahdeksan vuotta. Seisoin työelämän sovituskopissa ja olin istuttamassa ylleni julkista sektoria, niin kuin kandeilla on tapana tehdä. Se oli ensimmäinen, jota olin koskaan sovittanut, enkä sen jälkeen ole kokeillut muita vaihtoehtoja.
Julkinen oli riittävän joustava, ei mistään häiritsevästi kiristävä. Muistan, kuinka tärkeää minulle oli, että se tarjosi suojaa talouden myrskysateilta.
Sillä oli kestävän maine. Julkinen hammashoito vaikutti turvalliselta, luotettavalta ja pitkäikäiseltä vaihtoehdolta. Niin päädyin pitkäksi aikaa töihin terveyskeskukseen.
Jo siellä sovituskopissa huomasin, että julkinen oli aika täyden tuntuinen. Taskut olivat täynnä tavaraa, edellisten kantajien perintöä ja jonottavien potilaiden yhteydenottoja. Tätä mallia ei saanut uutena eikä ihan tyköistuvana, mutta pienet korjausompelut olivat kuulemma mahdollisia. Tiesin, ettei julkinen kelvannut nuorille yleislääkäreille niin hyvin kuin meille hammaslääkäreille. Varsinkin perusterveydenhuollon malliin liittyi kovin tiukkaa mitoitusta ja hiostavuutta.
Pidän yhä julkisesta. Toiveitani on aina toteutettu ja korjausompeluita tehty työnkuvan muuttuessa. Mutta ollakseni rehellinen on myönnettävä, että olen alkanut katsella näyteikkunoissa yksityisten ketjujen tarjontaa. Markkinoinnin kautta niistä on tullut kuin tuttuja, ja ne elävät mielikuvissani vahvoina. Siinä vaiheessa, kun yksityiset ketjut alkavat tuntua tutummilta kuin oman hoitolan laitimmaisin huone, asiaan jo havahtuu. Julkinen ei tunnukaan aina tarpeeksi julkiselta.
Meni esimerkiksi kuukausia, ennen kuin kuulin, että juuri täällä meidän julkisella on taitava hammaslääkäri, joka tekee vaativampaa protetiikkaa ja että hänelle voi lähettää potilaita sitä varten. Mieleenpainuvien mainosten puuttuessa osaamisen, palveluvalikoiman ja taitojen perään on pitänyt kysellä. Onkohan meillä paljonkin lääkäreitä, joilla on jokin erityispätevyys? En oikein tiedä. Tekeekö joku purennan tasapainotushiontoja, ja kuka hoitaisi mieluiten retrodiskiittipotilaani lomani ajan? En ole varma.
Niistä yksityisvastaanotoista, joihin törmää somessa usein, on tullut lämpimällä tavalla tuttuja. Tuttuuden vaikutus on yllättävän iso. Se luo luottamusta ja turvaa, saattaapa vähentää tulevaan toimenpiteeseen liittyvää jännitystäkin. Vaikka hoidan pelkopotilaita, ja vaikka suurin osa kunnallisen puolen kollegoistani hoitaa suurella asiantuntemuksella pelkopotilaita, tuntuu aivan erilaiselta, kun vastaanoton nettisivuilla sanotaan se ääneen: ”Otamme pelkosi vakavasti.” Julkisella moni asia jää sanomatta ääneen, vaikka tasokas osaaminen on olemassa.
Vaikka markkinointi sanana ei ehkä perinteisesti sovi julkiselle, on mielikuvilla vaikutusta potilaan hoidon onnistumiseen. Nyt moni terveyskeskukseeni ensi kertaa saapuva potilas jännittää tuloaan, ja jälkeenpäin saan tietää, että syyt ovat olleet harmillisen turhia. Hän pohtii aivan suotta, miten pyyntöön laittaa pintapuudutetta suhtaudutaan, tai sitä, onko talossa edes tarjolla pintapuudutetta ja siroja neuloja. Ja sitten hän peruu viime minuuteilla tulonsa.
Nyt luottamuksen rakentaminen aloitetaan joidenkin potilaiden kohdalla vasta sillä hetkellä, kun he astuvat terveyskeskukseen sisään. Sitoutuisiko osa potilaista hoitoon paremmin ja olisiko hoito vaikuttavampaa, jos ensikohtaaminen tapahtuisi mielikuvissa jo ennen vastaanottoaikaa? Hammashoitoloiden omat Instagram-tilit ja henkilöesittelyt toteuttavat tätä tärkeää tehtävää jo monella paikkakunnalla. Kiitos kaikille, jotka jaksavat tehdä julkisesta suun terveydenhuollosta sopivan julkista.