– Jos hampaat ovat puhtaat ja terveet, mutta potilas harjaa vain iltaisin, mitä teet? kysyin syyskuussa Twitterissä.
Vastausjakauma gallupiin löytyy kuvasta, mutta kerron ensin, mistä pohdinta lähti.
Viitosluokkalainen, jonka lähisuvussa kellään ei ollut silmälaseja, alkoi syksyn mittaan nähdä liitutaulun numerot kehnosti. Käynti silmälääkärillä paljasti, että silmästä oli tulossa myooppinen. Vuosi vuodelta miinusta tuli enemmän, kun valo taittui yhä loitompana verkkokalvon takaseinämästä. Pituuskasvun päättyessä miinusta oli jo niin paljon, että lapsi ei nähnyt, millaisia uusia kehyksiä hän sovitti.
Hyvin likitaitteinen silmä on muodoltaan niin pitkulainen, että sen verkkokalvo voi irrota. Lasiaisnesteen hyllyntä ja irtautuminen silmämunan takaseinämästä kiskoo toisinaan myös verkkokalvoa mukanaan, kohti tuon hienostuneen aistinelimen keskipistettä. Jos verkkokalvoa ei laaseroida pikaisesti paikalleen, sokeutuu. Riski verkkokalvon irtaumalle on voimakkaasti likitaitteisilla ikuinen, myös taittovirheleikkauksen jälkeen, sillä silmän altis muoto säilyy. Silmälääkärit eivät vuosien varrella varoitelleet riskistä, eivätkä muistuttaneet asiasta joka käänteessä. Teini sai lähteä vastaanotolta pupillit laajennettuina sovittamaan kulloinkin muodin mukaisia kehyksiä.
Iäkäs, perusterve rouva on lukenut, että korkea aamusyke on haitallista terveydelle. Hän on alkanut tarkkailla sykettään ja huomannut, että se on aamuisin korkeimmillaan. Rouva kirjoittaa asiasta Sydänliiton asiantuntijalääkäri Mikko Syvänteelle.
– Heräämiseen kuuluu sympaattisen hermoston aktivoituminen, mikä johtaa muun muassa sykkeen ja verenpaineen tilapäiseen nousuun. Tämä on väistämätöntä, jos ylimalkaan haluaa herätä, ja sitähän useimmat meistä haluavat. Tuohon aamun aktivoitumiseen liittyy se, että suuri osa sydän- ja aivoinfarkteista tulee, jos on tullakseen, aamun tunteina. Kun kysyjän sydän on tutkittu ja hyväksi havaittu, ehdotan sykkeen tarkkailun lopettamista, Syvänne vastaa.
Olen mietteliäänä seurannut, miten lääkärit, jotka askaroivat vakavienkin sairauksien parissa, eivät vastaakaan huoliin yhä enemmillä kontrolleilla, ohjeilla ja yhä tarkemmilla tutkimuksilla, menettämättä uskottavuuttaan? Samaan aikaan minä, hammaslääkärinä, lasken kenties yhden käden sormilla ne hammastarkastukset, kun olen jättänyt pientäkään löydöstä mainitsematta potilaalle. Terveyden määrittely on tunnetusti vaikeampaa kuin sairauden, mutta jos kardiologi uskaltaa, miksei kariologian osaajakin?
Ensimmäisen potilaani, kandin, säikäytin löytämällä häneltä ykkösasteen furkan. Oikein täytetystä paron statuksesta sain suoritemerkinnän. Lääkäriksi kasvulleni olisi tehnyt hyvää, jos sen ohessa olisi saanut kaksi ekstrapistettä siitä, että osaa punnita, miten poikkeavasta löydöksestä kertoo potilaalle. WHO:n tämänhetkistä terveyden määritelmää kritisoidaan mahdottomaksi. Lääkärin arvostusta ja luotettavuutta ei näytä kuitenkaan himmentävän se, että hän uskaltaa tehdä sopivalle osalle potilaistaan sen uskaliaimman lähetteen: päästää heidät kotiin jatkamaan elämäänsä, jossa asiat ovat riittävän hyvin.
Anni Temonen
terveyskeskushammaslääkäri Kainuusta