Pohdittaessa monisairaan potilaan hoitokelpoisuutta tavanomaisella hammaslääkärin vastaanotolla on tärkeintä miettiä omaa kokemusta ja valmiuksia sekä ennen muuta potilaan senhetkistä tilannetta. Aiheesta on ilmestynyt hiljattain leikkausriskin arviointiin keskittyvä suomenkielinen katsaus, joka soveltuvin osin sopii myös hammashoidon tarpeisiin (1). Aihe käy yhä ajankohtaisemmaksi väestön vanhetessa.
Monisairauden käsitteellä tarkoitetaan potilasta, jolla on vähintään kaksi kroonista sairautta. Ne voivat olla niin somaattisia kuin psyykkisiä. Nämä tulee ottaa huomioon jo hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. Hammashoidon kannalta vitaalitoimintoihin vaikuttavat sairaudet ovat keskeisiä.
Siten sydän- ja verisuonitauteja sekä keuhkosairauksia sairastavat potilaat ovat merkittävin riskipotilasryhmä. Heistäkin suurin osa voidaan hoitaa täysin turvallisesti tavanomaisin toimenpitein, kunhan muistaa huomioida puudutusaineen valintaan sekä potilaan hoitoasentoon liittyvät seikat. Pääsääntöisesti adrenaliinipitoisia puudutteita on syytä välttää, ja potilaan puoli-istuva hoitoasento on turvallisin – siinä asennossa potilaan on helpompi hengittää.
Oman riskikategorian muodostaa potilaan käyttämä lääkitys. Sen on oltava tiedossa aina ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Tästä on hyvä esimerkki antikoagulaatiohoito ja sen merkitys kirurgisiin toimenpiteisiin liittyviä verenvuotokomplikaatioita ajatellen, esimerkkinä hampaan poisto. Nykyisin suuri osa tällaisista potilaista käyttää suoria antikoagulantteja varfariinin (Marevan®) sijaan.
Myös moderneihin lääkkeisiin, joita nykyisin on markkinoilla useita, liittyy lisääntynyt vuotoriski. Ne ovat kuitenkin varsin turvallisia pienkirurgisissa toimenpiteissä ja niitä on niin potilaan kuin lääkärin kannalta huomattavasti varfariinia helpompi käyttää. Vain harvoin tarvitaan lääkityksen tauottamista tavanomaisissa hammashoidon toimenpiteissä, mutta jos se katsotaan tarpeelliseksi, on toimenpidettä lääkärin ohjeiden mukaisesti lykättävä lääkityksestä riippuen 1–2 vuorokautta. Epäselvissä tapauksissa tulee aina konsultoida potilaan hoidosta vastaavaa lääkäriä, joka viime kädessä vastaa myös lääkityksen tauottamisesta.
Hyvin vakavasti sairaiden ja huonokuntoisten potilaiden oikea hoitopaikka on sairaala. Tässäkin asiassa keskussairaaloiden suu- ja leukasairauksien poliklinikoita tulee herkästi konsultoida. Konsultaatiokynnys on matala. Jos kokee epävarmuutta monisairaiden potilaiden hoidossa, ei pidä arastella tarttua puhelimeen.
Suunniteltujen hoitotoimenpiteiden laajuus tulee aina suhteuttaa potilaan terveydentilaan. Elämänlaatuun liittyviä kysymyksiä joutuu myös pohtimaan. Infektioiden saneeraus on tärkeää, mutta joudutaanko siinä rasittaviin, toistuviin hoitokäynteihin sen sijaan, että mietittäisiin potilaan kannalta kevyempiä vaihtoehtoja? Tämä on kysymys, johon ei aina ole helppo vastata. Sama koskee vastaavasti myös korjaavan ja/tai proteettisen hoidon laajuutta.
Viite:
1. Ahlmén-Aalto U, Aaltonen R. Monisairas potilas ja leikkausriski. Duodecim 2023; 139: 280–5.