Lokakuun Hammaslääkärilehdessä käsiteltiin kirjaamista. Nuoret hammaslääkärit uupuvat, ja kirjaamisen hiljattainen kasvu selittänee siitä osan. Pitkät tekstit kuormittavat myös vanhempia lääkäreitä, sillä sanojen tuhatpilvessä oleellisen löytäminen vie aikaa. Mistä vastaus riittävään kirjaamiseen löytyisi? Kuten Valviran Eva Sirén totesi, ei viranomainen voi toimia asiassa tuomarina. Vastauksen voi määritellä hammaslääkärikunta itse. Edessä on siis jonkinlainen ryhmätyö. Se voi olla jännittävää professiolle, joka on syystäkin ylpeä pedantista pikkutarkkuudestaan.
Kohtuullisuutta täytyisi puolustaa yhdessä, jotta kirjaamista uskaltaa riisua. Kohtuullistaminen edellyttää kollegoiden välistä yhteisymmärrystä siitä, että kliinisen työn laatu ja kirjaamisen pituus eivät ole sama asia. Jos kuka tahansa kysyisi, onko hommat hoidettu asianmukaisesti, ei katse kääntyisi kirjaamisen merkkimääriin:
– No meillähän purentakiskon tasapainotushiontaan kuuluu protruusio, laterotruusio ja nivelasema sekä kiillotus. Ne löytyvät siitä tasapainotushionta-sanasta, toteaisimme säpsähtämättä.
Pääasiallinen syy laatia potilasasiakirjamerkinnät on kirjata potilaalle tehty tutkimus ja hoito. Mutta on niiden laajentumiselle, uskon, toinenkin syy.
Potilasasiakirjat toimivat kandeilla ja erikoistuvilla myös ikään kuin oppimispäiväkirjoina. Muista huuhdella runsaasti, liikuta ruiskua jatkuvasti kanavassa siten, että se ei lukitu apeksiin. Tunne nahkamainen dentiini. Aseta kiila tiiviisti, katso ettei matriisin välistä vuoda verta. Venytä kontaktiin! Vältä lateraaliperforaatio. Tee erittäin runsaat hypokloriittihuuhtelut. Vaihda hanskat, kun avaat juurihoitotarjottimen. Hio pilari 3 asteen koonisuudella. Hio purentakiskossa kontaktit nivelasemaan, laterotruusioon ja protruusioon. Kiillota, varmista tasaiset kontaktit.
Kun olin autokoulussa, puolisoni vinkkasi ennen inssiajoa korostamaan joitakin kuljettajan elkeitä. Sillä tavoin arvioija havaitsisi helpommin, että kokelas osaa. Kurkottelinkin korostuneesti risteyksessä oikealta vasemmalle ja ohitustilanteessa kuolleeseen kulmaan.
– Ei minua opettajat velvoittaneet kirjaamaan niin tarkasti. Minusta vain tuntui, että parasta on kirjata kaikki, eräs kandi kertoi kesällä.
– Ihan varmuuden vuoksi, että pääsee sitten jatkamaan seuraavaan työvaiheeseen.
Yliopistojen opettajilla on varmasti melkoinen tehtävä varmistaa, että kandi hahmottaa eron oppimisprosessin ja potilasasiakirjamerkintöjen välillä. Kirjaamisen riisumisen tulisi edelleen jatkua syventävän käytännön harjoittelun aikana. Eivät ajokortin jo saaneet kuljettajatkaan ylikääntele päitään liikenteessä; muille tiellä liikkujille riittää, että noudatetaan liikennesääntöjä. Näitä kirjaamisen keskeisiä liikennesääntöjä ovat viime vuosina ilahduttavasti yleistyneet diagnoosikoodit, materiaalit ja potilaan kanssa tehdyn hoitopäätöksen kirjaaminen, mistä kuuluu kiitos yliopistojen opettajille. Kyse on enää taloudellisimman ajotavan löytämisestä, kultaisesta keskitiestä.
Kirjaamisella ei lopulta muuteta toimenpidettä laadukkaammaksi eikä aseptisemmaksi. Kaksi sanaa, ”poistokuopan verestys” ja kuusi sanaa, ”poistokuopan erittäin huolellinen verestys steriilillä ekskavaattorilla” ovat nähdäkseni sama asia. Ja ehkä aika piankin ajattelemme, ettei verestystä tarvinne edes kirjata – ehkä se kuuluu automaattisesti poistoon, kun kuoppa sitä tarvitsee? Pysymme kyydissä, kun kohtuus riittää. Tulisiko tästä ihan hauska, oivaltava ryhmätyö?
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta