Digitaalisuus, tekoäly ja uudet materiaalit tulevat, mutta hammaslääkärin työ säilyy akateemisena käsityöammattina, arvelevat Pekka Vallittu ja Antti Kämppi, jotka opettavat alan opiskelijoita Turun ja Helsingin yliopistoissa. Juhlavuoden sarjan viimeinen osa tähyää tulevaan.
Tulevaisuudessa vain muutos on varmaa. Se on käytännössä jo jakanut hammaslääkärit kahteen sukupolveen, niihin, jotka perehtyvät digitaalisiin tekniikoihin ja niihin, jotka eivät.
– Piakkoin eläköityvillä ei välttämättä ole halua ottaa käyttöön uusia järjestelmiä. Alle kolmekymppisillä taas on asiaan kiinnostusta ja palavaa tarvetta, Helsingin yliopistossa digitaalista hammaslääketiedettä opettava dosentti, HLT, EHL Antti Kämppi kiteyttää.
Ihmisen biologia pysyy koulutuksen ytimessä. Mutta miten syvällisesti opiskelijan pitäisi ottaa uudet ohjelmistot ja tekniikat haltuun, kun opetussuunnitelmista ei löydy kovin paljon liikkumavaraa?
– Olisi ainakin hyvä tietää, mikä laitteilla onnistuu ja mikä ei, Kämppi sanoo ja antaa esimerkin suuskannerin toiminnasta: täytyy ymmärtää, että koska valo kulkee suoraan, skanneri ei näe syvällä ienrajan alla olevia hiontarajoja riittävän tarkasti.
Tulevaisuus on jo täällä
Helsingin yliopistossa digitaaliset suunnittelutyökalut ovat olleet opiskelijoiden ulottuvilla useamman vuoden ajan.
Intraoraaliskannerien avulla saadaan pintamalleja suusta digitaalisina jäljennöksinä, ja 3D-suunnitteluohjelmilla voidaan suunnitella implanttirakenteita ja korjata hampaistoa.
– Jos hammas puuttuu hammaskaarelta, niin otetaan aluksi intraoraaliskannerilla pintamallit ja yhdistetään ne kartiokeilatomografiakuvan kanssa 3D-ohjelmassa ja laaditaan hoitosuunnitelma, Kämppi kertoo.
Kun tulevan proteettisen rakenteen tarkka asemointi voidaan suunnitella etukäteen, minimoidaan jälkikomplikaatiot ja kyetään ennakoimaan toimenpiteessä kenties kohdattavat haasteet.
Ennen implantin asettamista tehdään kirurgista porausta varten ohjuri, jonka avulla poraus onnistuu täsmälleen halutulla tavalla.
– Just eikä melkein, kirjallisuudessa puhutaan millimetrin osien ja muutamien asteiden inklinaation heitoista implantin kärjessä verrattuna suunnitelmaan, mikä on todella vähäistä vapaalla kädellä tehtävään toimenpiteeseen verrattuna.
Silti digitalisaatio on vain uusi apukeino ja työkalu.
– Hoito tulee ennustettavammaksi ja turvallisemmaksi, Kämppi sanoo.
Tekniikan rajat tulevat tällä hetkellä vastaan sekä skannerien syvyysnäössä että mallintavien koneiden laskentatehossa. Kämpin useamman vuosikymmenen päähän ulottuva ennustus on toki toisenlainen.
– Se, joka keksii jokaiseen suuhun sopivan laitteen, joka nappia painamalla pystyy ottamaan pintamallit, määrittämään hampaiden värin ja tekemään luotettavan kariesdiagnostiikan, päätyy miljardööriksi.
Ilman epäonnistumista ei opi onnistumaan
Sekä nykyhetken että tulevaisuuden hammaslääketieteen opiskelijan täytyy oppia sietämään epävarmuutta ja epäonnistumisia.
Kämpin mukaan moni on onnistunut koko aiemman koulu-uransa ajan, on ehkä suorittanut ennen hammaslääketieteellistä jo yhden loppututkinnonkin eikä yksinkertaisesti ole kokenut epäonnistumisia.
– Tämä on akateeminen käsityöammatti, jossa tarvitaan hyvää silmä-käsi-koordinaatiota. Jos ei ole tehnyt toimenpiteitä aikaisemmin, täytyy epäonnistua, jotta voi onnistua, hän muotoilee.
Tästä syntyy kliininen ammattiylpeys, joka säilyy, vaikka kaikki ympärillä muuttuisi.
– Lopputulos ratkaisee. Jos suuhun tehty rakenne tai toimenpide ei ole riittävän hyvä, se pitää hylätä, miettiä virhelähteet ja uusia toimenpide. Tai vaihtaa tekniikkaa.
Kun katsoo sivulle, näkee eteenpäin
Biomateriaalitieteiden professori Pekka Vallittu opettaa Turun yliopistossa. Hän haluaa välittää opiskelijoilleen tutkijan intohimoa.
Ilmapiiri antaa avaimet tulevaisuuden ymmärtämiseen ja kohtaamiseen. Kun haluaa katsoa eteenpäin, pitää muistaa katsoa sivuilleen ja hakea ratkaisuja laajasti monilta tieteenaloilta.
– Maailmassa on kaikki olemassa. Harva asia pitää keksiä nollasta uudelleen, ne on luonto yleensä rakentanut. On kyse fysikaalisten, kemiallisten ja esteettisten ilmiöiden siirtämisestä siihen maailmaan, missä me niitä tarvitsemme.
Kun Vallittu johdattaa opiskelijat materiaaliopin kurssilla pohtimaan hammaspaikkojen, siltojen ja kruunujen kestävyyttä purentakuormituksessa, hän saattaa kuljettaa yleisönsä miettimään pandakarhun evoluutiota ja purentaa.
– Kuinka bambua syövän pandan leuka liikkuu sivuliikkeessä ihmiseen verrattuna ja miten leukanivelten ja hampaiden anatomia on siihen sopeutunut.
Tästä päädytään pohtimaan, kuinka hammaslääkärin potilaan suuhun tekemä rakenne vastaa sitä, mitä sen evolutiivisesti tai yksilön elinkaari huomioiden pitäisi olla.
– Ei oteta välttämättä huomioon hampaiden kulumista elämän aikana verrattuna nuoren ihmisen morfologisesti intaktin hampaan lähtötilanteeseen. Tämä kaikki vaikuttaa restauroidun hampaan ja vieruskudosten mekaaniseen kuormittumiseen, joskus haitallisinkin biologisin ja teknisin seurauksin.
Näistä ajatuksista Vallittu päätyy korostamaan tulevaisuudenkin hammaslääkärin muuttumattomina säilyviä työkaluja: arkipäiväinen lujuusoppi, mekaniikka ja peruskemian ymmärtäminen, lääketiedettä unohtamatta.
Milloin hampaita kasvatetaan labrassa?
Pisimmälle menevissä tulevaisuushahmotelmissa hampaita voitaisiin kasvattaa laboratoriossa. Aivan näin pitkälle Vallittu ei suostu spekuloimaan.
Hän muistaa kuulleensa nuorena opiskelijana miltei 40 vuotta sitten nykyisen akateemikko Irma Thesleffin puhuneen aiheesta.
– Ei niitä kasvateta vieläkään, mutta onko se huomenna vai kymmenen vuoden kuluttua vaiko ei koskaan, sitä ei tiedä.
– Minulla on selkeä visio, että jonkunlaisia implantoitavia keinoluun kappaleita pystytään laboratoriossa kasvattamaan kudosteknologisesti ja sitähän jo tehdäänkin. Ihmiseen niitä ei vielä siirretä.
Leipälajistaan eli materiaaleista Vallittu ennustaa enemmän.
– Saattaisi olla mahdollista, että 20 vuoden kuluttua hammaspaikkamuoveissa olisi luontoperäisiä komponentteja yli 50 prosenttia.
Parhaillaan Vallittu valmistelee VTT:n ja Aalto-yliopiston kanssa hanketta, jossa tutkitaan kasvien käyttämistä implanttien valmistamisessa.
Muutokset verkkaisia mutta laajoja
Tekoäly osaa jo auttaa hammaslääkäriä vaikkapa potilastietojen kirjaamisessa ja diagnostiikassa. Aikojen saatossa tapahtuva muutos voi olla laajempi kuin nyt kuvittelemme, mutta se voi tapahtua hitaammin kuin arvelemme.
– Yksinkertaisena ideageneraattorina ja raakadatan käsittelyssä tekoäly toimii tutkijan työkaluna ehkä aivan hyvin. Ihmisaivoilla on parhaimmillaan kyky hahmottaa asioita laajemmin asioita yhdistellen ja erotellen kuin tekoälyllä.
Muutokset etenevät Vallitun mukaan hyppäyksittäin. Kun hoidetaan ihmistä, uudet lääketieteelliset teknologiat omaksutaan hiljakseen jo lainsäädännönkin takia. Se, mitä nyt tutkitaan, pääsee käyttöön parissakymmenessä vuodessa ja saattaa nousta valtavirraksi noin neljässäkymmenessä.
Implantit ovat tästä hyvä esimerkki.
– 1960-luvulla keksitty, kehitetty ja kaupallistettu, konkurssienkin kautta. Implanttien käyttö laajeni vasta 1990-luvun lopulla. 2000-luvun alussa ne yleistyivät ja tänään ne ovat arkipäivää.
Jatkuvasti oppien eteenpäin
Kun valmistuminen lähestyy, opiskelija ehkä jännittää yksinäistä työskentelyä tutun oppimisympäristön ulkopuolella. HUSin kandiklinikalla opettava HLL Leo Heinonen ottaa silloin huumorin avukseen.
– Tykkään sanoa, että täysin valmis hammaslääkäri on sellainen, joka lopettelee työuraansa ja on jäämässä eläkkeelle.
Heinonen toteaa, että kliininen työskentely on jatkuvaa oppimista ja että joustavuus ja kyky omaksua uutta kuuluvat tulevaisuuden hammaslääkärin tärkeimpiin ominaisuuksiin.
– Ala kehittyy niin vauhdikkaasti, että pelkillä peruskoulutuksen opeilla ei voi edetä koko uransa ajan.
Pitäisi ymmärtää tekniikkaa ja tekoälyä, mitä se voi tehdä ja miten sen voidaan antaa tehdä. Kuka priorisoi ja millä perusteella?
Ja potilaalle täytyisi osata kertoa toimenpiteiden terveydelliset perusteet, vaikka hän olisikin innostunut somessa ja mediassa esiteltävistä esteettisistä hoidoista.
Jos potilas välttäisi reikiintymisen elämäntavoillaan, yhteiskunta selviäisi pienemmin kustannuksin hänen hammaslääkärikäynneistään. Asiakkaan omatoimisuus paikkaustarpeen minimoimisessa auttaisi paljon.
– Sen tiedon kun saisi trendaamaan somessa, Heinonen haaveilee.