Olen taas pakannut kassin täyteen lankaa. Luento on kolmen tunnin mittainen, sen aikana ehtii saada villapaidan hihan jo melko hyvälle mallille. Keskeneräinen neuletyö on pakattu mahdollisimman tiiviisti ja turvallisesti, niin, etteivät silmukat vain tippuisi sukkapuikoilta. Joku aikaisemmin luennolle saapunut on jo kaivanut oma käsityönsä esiin.
Vielä lukiossa ajattelin olevani korkeakouluopiskelijana hieman menevämpi ja ahkerampi osallistumaan tapahtumiin. Mitä enemmän aikaa opintojen aloittamisesta tulee vierähtäneeksi, sitä paremmin kuitenkin ymmärrän olevani nuorena tätiytynyt sielu. Tätiytyminen on ystäväpiirissäni vakiintunut termi, joka viittaa erityisesti käsitöihin sekä rauhallisiin iltoihin hurahtamista nuorella iällä.
Ensimmäisenä opiskeluvuotenani tunsin vielä tarvetta mennä useampiin tapahtumiin, sillä pelkäsin kenties menettäväni jotakin, jos en menisi. Kolmannen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut arvostaa tätä mainitsemaani täteilyä. Ystävieni – niin kurssikaverien kuin vanhojen lukioystävienkin – kanssa olemme nauraneet sille, että perjantai-illalla juhlimisen sijaan istummekin jonkun kotona tekemässä kukin omia käsitöitämme.
Vaikkei aikaisessa tätiytymisessä mielestäni ole mitään vikaa, on helpottavaa huomata, etten tosiaankaan ole ainoa, joka siihen on taipunut. Meihin on heti opintojen alusta asti istutettu termi akateeminen käsityöammatti ja samanaikaisesti vinkattu, että hammaslääkärin kädentaitojen kehittämisessä auttaa muun muassa erilaisten käsitöiden tekeminen. Tämä oli – varsinkin itselleni – iloinen uutinen, jonka innoittamana voin toisinaan suoda itselleni käsityöhetkiä opiskelutuntien väliin.
Käsityöt, niin neulominen kuin virkkaaminenkin, ovat minulle tärkeä irtiotto hektisestä ja toisinaan hyvinkin kuormittavasta arjesta. Elämässämme miltei kaikki pyörii tällä hetkellä opintojen ympärillä. Takaraivossa painaa viikoittain erilaisia stressitekijöitä ja lähestyviä tenttejä tai deadlineja. Kun keskeneräisen sukan tai villapaidan ottaa eteensä, ajatukset kevenevät hetkeksi. Siinä keskittyy johonkin muuhun kuin suorittamiseen: kirjoneuleen kuvioon tai silmukoiden laskemiseen.
Käsillä näprääminen ei kuitenkaan sovi kaikille. Jollekulle esimerkiksi lenkkeily, leipominen tai musisointi saattaa olla sitä, mitä neulominen on minulle ja ystävilleni. Opiskelun ohelle on hyvä löytää jokin itselle mieluisa nollaustapa, sillä sata lasissa jatkuvasti porhaltaminen tekee lähinnä hallaa keholle ja mielelle. On tärkeä tiedostaa omat rajansa ja tauottaa pitkiä opiskelutunteja pätkiksi.
Meistä ketään ei ole luotu antamaan kaikkeaan koko ajan, joka päivä ja joka viikko. Miksi siis edes yrittää? Antakaamme itsellemme ja harrastuksillemme niiden ansaitsemaa huomiota. Elämässä on aikansa etenemiselle, ja elämässä on aikansa pysähtymiselle. Muistakaamme siis pysähdellä välillä, sillä vasta silloin voimme nähdä, miten pitkälle olemme jo päässeet.
Minka Halava
Kirjoittaja on kolmannen vuosikurssin denttari Helsingistä.