Hammastahnamainoksessa näkyvä nainen hymyilee niin kirkkailla hampailla, että voin olla melkein varma niiden loistavan pimeässä. Kirkkaudesta jää jälki verkkokalvoille, aivan kuin olisi katsonut aurinkoon. Hammasrivi on luotisuora ja hymylinja virheetön. Tuollaisilla hampailla kelpaa hymyillä, se myönnettäköön. Toisaalta, miksei vinommilla hampailla muka kelpaisi hymyillä aivan yhtä kirkkaasti?
Ihminen on hammaslääkärin tuolissa hyvin haavoittuvaisessa asemassa. Kaksi maskien, myssyjen ja outojen suurennuslasien piilottamaa päätä tuijottaa yläpuolelta samalla, kun kädet touhuavat hyvin yksityisellä alueella. Tuolissa joutuu makaamaan instrumenttisillan alla, loukussa. Sokaiseva lamppukaan ei varsinaisesti rentouta. Lisäksi nyt ammattilaiset näkevät kaiken, mikä suussa on pielessä.
Hampaista – niiden asennosta, väristä ja muodosta – koetaan häpeää niin hammaslääkärien kuin ystävienkin edessä. Tapasin taannoin pitkästä aikaa iki-ihanaa uintivalmentajaani, kun menin katsomaan rakkaan ystäväni kisoja. Heti minut nähdessään hän vitsaili, että hänen täytyy peittää hampaansa hammaslääkärin edessä. Vaikka kommentti oli hyväntahtoinen, koin hienoista surua ajatuksen vuoksi.
Myös yksi herttainen lapsipotilaani oli sanonut äidilleen, että kokee hampaidensa näyttävän rumilta. Tämä tuli ilmi sen jälkeen, kun ihaillen näytin toimiani seuraamassa olleille nuoremmille kollegoille upeaa ylimääräistä kuspia hänen alakuutosessaan. Miten upea luontoäidin taidonnäyte hampaiden morfologia onkaan!
Osa potilaistani on kysynyt minulta hampaidensa oikomishoidosta, koska heidän mielestään hieman puolelta toiselle kallistuvat hampaat näyttävät rumilta. Kerron tietenkin oikomishoidon mahdollisuuksista parhaani mukaan, mutta erityisesti aikuisia muistutan siitä, että hammastahnamainoksiin on yleensä valittu pitkään oiottuja, useasti valkaistuja ja kenties vielä tietokoneella viimeisteltyjä hampaita. Hyvin harvan hymy on luonnostaan virheetön, ja hyvä niin.
Puhun aina potilailleni hymyjen ja hampaiden ”karaktääristä”. Keskustelukumppanieni hampaita tiirailen toisinaan, joidenkin hampaita useammin saman keskustelun aikana. Tunnistan hymyjä ja hampaita hyvin, kuten varmasti moni kollegoista. Luonnollisesti hampaat ja sitä myötä kasvot jäävät paremmin mieleen, kun niissä on jotain ainutlaatuista. Jotakin, mikä kiinnittää huomion ja mikä poikkeaa muista. Se pieni lohkeama yläykkösen inkisaalikärjessä, johon ei paikkaa saa pysymään. Tai se diasteema, joka korostuu hymyssä.
Tunnustan, että joskus sorrun potilaideni kanssa samaan ajatustapaan omien hampaideni osalta. Toinen yläykkösistäni on toista hieman alempana. Joskus katson niitä peilistä pitkään ja mietin asian korjauttamista. On yllättävän vaikeaa huomata jotakin hieman hullunkurista omassa kehossaan ja antaa asian olla. Muistan kuitenkin ennen pitkää jotain hyvin tärkeää: nämä ovat minun täydellisen epätäydelliset hampaani. Hampaat, jotka voi muistaa.
Toivon, että oppisimme arvostamaan pieniä epäkohtia maailmassa, joka vaatii täydellisyyttä hieman liian usein. Toivon, ettemme pyrkisi hymyissämme virheettömyyteen vaan ainutlaatuisuuteen. Virheettömyys kun on niin kovin tylsää ja unohtuvaista.
Ja ainutlaatuisuus? Se vasta kaunista onkin.
Minka Halava
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Helsingistä.