Aloittaessani hammaslääkiksen ajattelin, että työn kuuluu tuntua tylsältä, työtähän se kuitenkin on. Kuvittelin edessä olevan pitkiä, monotonisia päiviä, joita jaksaa vain palkkapäivän toivossa.
Kuitenkin jo ensimmäisen opintovuoden jälkeisenä kesänä hammashoitajana työskennellessäni huomasin, ettei tuo käsitys pitänyt paikkaansa.
Olin lukioikäisenä ollut kesätöissä paikoissa, jossa ei ollut oikeastaan mitään vikaa: tekemistä riitti, ja työkaverit olivat mukavia. Silti olin jatkuvasti epämotivoitunut ja tuntui, että päivät vain matelevat eteenpäin. Iltaisin ahdisti tuleva työpäivä, ja saatoin unta odottaessani pohtia keinoja, joilla saisin seuraavan päivän tunnit kulumaan nopeammin.
Olikin uusi tunne, kun hammashoitajan työssä koin itseni vielä aikaisten aamujen ja hektisten työpäivien jälkeen energiseksi, eikä tutuksi muodostunutta sunnuntai-illan ahdistusta enää ollutkaan.
Kaksi viimeistä kesää olen viettänyt samassa työpaikassa opiskelukaverini, läheisen ystäväni kanssa. Nämä kesät ovatkin tuntuneet entistä kevyemmiltä, kun päivän tapahtumia on päässyt työpäivän päätteeksi purkamaan taukohuoneessa. Yhtäkkiä raskaskin tai odotuksista poikennut päivä on voinut tuntua paljon helpommalta, kun sille sai jälkeenpäin nauraa yhdessä.
Muutkin hoitajat ja hammaslääkärit ovat olleet mukana luomassa ilmapiiriä, jossa on mukava tehdä töitä. Työ ei ole tuntunut lainkaan työltä, kun aihe kiinnostaa ja työympäristö on kannustava.
Toukokuussa kolmosvuoden kurssit olivat jo käytännössä ohi, ja suoritin enää yhtä syventävää opintojaksoa, jossa läsnäolopakkoa oli vain kerran viikossa. Yllättäen juuri siitä yhdestä päivästä tuli viikkoni kohokohta. Vapaapäivistä nauttimisen sijaan huomasin odottavani enemmän ystävieni näkemistä koululla.
Vasta silloin tajusin, kuinka iso osa opiskelua ovat ihmiset ympärillä. Keskustelut kandihuoneella, tenttiä edeltävän illan kriiseilyt WhatsAppissa ja yhteisistä onnistumisista iloitseminen tekevät arjesta ja potilastyöstä huomattavasti hauskempaa.
Aloittaessani opinnot kuvittelin, että tärkeintä olisi löytää työ, jota jaksaa tehdä. Nyt koen, että vähintään yhtä tärkeää on löytää ympärilleen ihmiset, joiden kanssa voi jakaa niin onnistumisia kuin vastoinkäymisiäkin.
Neljännen opintovuoden alkaessa jännitän jo sen mukana tulevaa klinikan, työmäärän ja vastuun lisääntymistä. Edessä on varmasti intensiivinen vuosi. Tiedän kuitenkin raskaankin päivän olevan helpommin kohdattavissa, kun sen saa jakaa ihmisten kanssa, jotka ovat kulkeneet mukana tähänkin
asti.
Anna Ruohtula
Kirjoittaja on kolmannen vuosikurssin denttari Helsingistä.