Yli neljä vuotta sitten sain Opintopolun kautta tietää, että minusta tulee isona hammaslääkäri. Elämän kulku tuntui vaihtavan raidetta niin voimakkaasti, että tällä planeetalla viettämäni aika jakautui sillä hetkellä kahteen osaan: aikaan ennen ja aikaan jälkeen hammaslääkiksen alkamisen.
Hammaslääkärin tutkintoa kuvaillaan usein junana. Harvat ja valitut hyppäävät kyytiin, ja aikaisintaan 5,5 vuoden päästä matkustajat astelevat junasta ulos kaukaisessa määränpäässä.
Viidennen opiskeluvuoteni alussa olen jo matkani loppusuoralla. Siitä huolimatta ikkunasta ei näy palmupuita tai sademetsiä, vaan ympäristö näyttää jokseenkin samalta kuin matkan alussa. Rehellisesti sanoen minusta tuntuukin melko samalta.
Unelmien jahtaaminen käy kokopäivätyöstä. Jos on niin onnekas, että tietää unelma-ammattinsa jo nuorena, saattaa koko nuoruus ollakin valmistautumista ammattiin hakeutumista varten.
Vaikka vielä yläkoulun kemian tunnilla istuessani ajatus hammaslääkärinä olemisesta oli täysin utopistinen, oli lopullinen päämäärä kuitenkin selkeä. Muistan vieläkin 14-vuotiaan itseni ajattelemassa, että eihän lääkärin tutkinnon omaavilla ole elämässä mikään hätänä.
Eikä viidennen opiskeluvuoteni alussa minulla olekaan juuri mikään hätänä, mutta ei hammaslääkäriksi opiskelulla ole siinä ollut sellaista roolia kuin joskus odotin. Nuorena sitä saattaa keksiä jonkin yksittäisen asian, josta voisi sanoa ”tuon kun saan, niin kaikki on hyvin”. Milloin tuo on ikinä pitänyt paikkaansa?
Hammaslääkäriksi opiskelu ja hammaslääkärin roolissa toimiminen ovat minulle todella mieluisia ja pystyn niissä toteuttamaan itseäni. Huomaan, miten aiemmin hankalina pitämäni asiat muuttuvatkin vuosi vuodelta helpommiksi. Erityisen mukavaa on ollut, kun nuorempi kollega on tullut kysymään neuvoa jossakin asiassa.
Mutta isoksi kasvaminen ei tarkoita vain ammatin hankkimista ja työntekoa. Elämä jatkuu, hyvässä ja joskus pahassa. Omaa ammattia ei tule pitää hopealuotina, joka karkottaa kaikki elämän ongelmat. Niin monet onnellisuuteemme vaikuttavat asiat tulevat aivan jostakin muualta kuin koulun penkiltä tai työmaalta. Näiden asioiden parissa työskentely vaatii minulta nyt yhtä paljon työtä kuin yläkoululaisenakin, aivan sama mitä opiskelen.
Ahkeroikaa klinikassa, lukekaa tentteihin ja tehkää vaaditut koulutehtävät tunnollisesti. Mutta ennen kaikkea huolehtikaa, että teillä on elämässänne jokin syy, mikä tekee kaikesta ahkeroinnista sen arvoista.
Joonas Karhi
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Oulusta.