Post

ArtikkelitSopimusneuvottelut eri sektoreilla etenevät

27.3.2020Annariitta Kottonen

Kunta-alan 19.3. keskeytyneitä neuvotteluja jatkettiin 24.3. Asialistalla on ollut muun muassa sopimuskauden pituus sekä pääsopimuksen uudistaminen. Myös Lääkärisopimuksen neuvottelut ovat jatkuneet loppuviikosta.

Hammaslääkäreitä koskeva suurin sopimusala eli kunnallinen Lääkärisopimus on voimassa 31.3.2020 saakka. Myös kaikki muut julkisalojen virka- ja työehtosopimukset päättyvät maaliskuun lopussa.

Yliopistojen uusi työehtosopimus on hyväksytty

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn hallitus on hyväksynyt yliopistojen uuden työehtosopimuksen ajalle 1.4.2020–31.3.2022.

Kaksivuotinen sopimus takaa yliopistolaisille yleisen linjan mukaiset 3,2 prosentin palkankorotukset. Yleiskorotus nostaa palkkoja 1,1 prosenttia elokuussa 2020 ja kesäkuussa 2021. Paikallinen 0,5 prosentin erä tulee jaettavaksi joulukuussa 2020 ja 2021.

Kiky-tunnit poistuvat ja korvautuvat muilla järjestelyillä.

Valtion neuvotteluissa etenemistä

Myös valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet. Palkansaajat toivovat nopeaa ratkaisua.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on kuntien, valtion, kirkon ja yliopistojen pääsopijajärjestö ja edustaa neuvotteluissa lähes 200 000:ta korkeakoulutettua akavalaista työntekijää. Myös Lääkärikartelli on JUKOn jäsen.

Hammaslääkärien työnantajayhdistys ja Tehy neuvottelevat

Hammaslääkärien työnantajayhdistys ja Tehy jatkavat avustavan henkilökunnan työehtosopimusneuvotteluja haastavassa tilanteessa.

Lue myös
Etsitkö näitä?