Mitä sanoisit nuorelle itsellesi tai kysyisit työuransa täysin vastakkaisessa päädyssä olevalta kollegalta? Tässä jutussa ääneen pääsevät vasta-alkaja ja kliinisen työn hiljattain lopettanut kollega.
Uran alku- ja loppuvuodet saavat monen mielessä suuremman merkityksen kuin sen keskivaiheet. Lähtökohdat ovatkin kutkuttavat, kun yhteistä ammattia uran eri päistä tarkastelevat Elias Huuhka ja Liisa Suntio miettivät, mitä toiselta pitäisi kysyä.
Yksityishammaslääkärinä ja yrittäjänä toiminut Liisa Suntio vietti Munkkiniemen Hammaslääkärien avajaisia yhdessä kolmen kollegansa kanssa vuonna 1987. Tällöin terveyskeskuksissa hoidettiin vain alaikäisiä, ja aikuispotilaat kävivät yksityishammaslääkärillä. Noihin aikoihin yksityisvastaanottoja perustettiin paljon, mikä antoi uskoa tulevaan. Nyt maailma tuntuu Suntion mielestä hyvin erilaiselta.
– Silloin ei pelätty mitään. Meillä kaikilla oli ollut valmiiksi ajatus vastaanoton perustamisesta.
Suntio muistelee, että vain se askarrutti, saadaanko potilaita. Tuohon aikaan kaikki tieto kulki hitaasti, ja markkinointia tehtiin lehti-ilmoituksilla. Suntio oli omaksunut yrittäjäisovanhemmiltaan palvelun merkityksen ja palvelualttiuden, joita hän on korostanut koko uransa ajan.
– Uskon, että siksi potilaita on riittänyt.
Myöhemmin Suntiosta tuli yrityksen ainoa omistaja, ja vastaanoton johtaminen jäi yksin hänen harteilleen.
Dilemmana täydellisen ja riittävän hyvän ero
Elias Huuhkan hammaslääkärin työt alkoivat kesäkuussa 2025 Etelä-Savon hyvinvointialueella Mikkelissä syventävässä käytännön harjoittelussa ja jatkuvat edelleen samassa paikassa. Työ kaikkinensa tuntuu mielekkäältä, kaikkea saa tehdä monipuolisesti, ja hän kertoo saavansa myös tukea.
Tähän mennessä eniten askarruttanut asia on ollut täydellisen ja riittävän hyvän ero, jonka Huuhka kertoo kuitenkin oppineensa ja on myös päässyt jakamaan oppejaan uusille kätsyläisille ja kesäkandeille.
– Kaikkien toimenpiteiden teossa on valtava ero siinä, miten ne tehdään klinikkaharjoittelussa ja miten kiireisessä vastaanottotyössä.
Toistaiseksi hän on täysin tyytyväinen työhönsä ja katsoo tulevaisuutta mieli avoinna.
– Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.
Apuna lehmänhermot ja kollegojen tuki
Lehmänhermoiseksi itseään kuvaileva Huuhka käsittelee hankalia tilanteita, kuten haastavia potilaskohtaamisia, itselleen luontaisesti puhumalla potilaalle rauhoittavasti ja samalla rauhoittaen itseään.
– Omaa kehoaan pystyy huijaamaan niin, ettei syke kiihdy eivätkä kädet ala täristä. Potilailta on tullut kiitosta rauhallisuudesta. He eivät huomaa, että minuakin jännittää.
Kaikkein kiperin paikka oli ensimmäinen koko hyvinvointialueen viikonlopun sairaalapäivystys yksin. Vuoro sattui olemaan hyvin vilkas ja päivän ensimmäisellä potilaalla vaikea hampaanpoisto.
– Hikipisaroita siinä tuli.
Suntiollakin on riittänyt kiperiä paikkoja: kolme vastaanoton taloyhtiöstä tai naapureista johtunutta vesivahinkoa ja koronapandemian alkuaika. Pisin vesivahingon jälkeinen remontti kesti kolme kuukautta, mutta vesivahinko saatiin onneksi rajattua yhteen huoneeseen.
– Sain soiton viikonloppuaamuna, että vastaanotolla huutaa palohälytin, ja kiisin sinne lähes yöpuvussa. Kun selvisi, että palohälytys johtui hoitohuoneessa tulvivasta kuumasta vedestä, ajattelin, että tästä en selviä.
Kiperissä paikoissa Suntio kertoo saaneensa apua kollegoiltaan ja tukea perheeltään. Koronan alkuvaiheessa hän joutui lomauttamaan henkilöstöään ja ajatteli jo, päättyykö hänen yrittäjäuransa siihen. Heinäkuussa 2020 potilaita tuli kuitenkin enemmän kuin koskaan kesäaikaan.
Lue koko juttu Hammaslääkärilehdestä 11/2026.