HLL Tuulikki Hyppönen:
Lapsuuteni koti-ja koulukaupunki oli Hämeenlinna. Siellä jouduin aloittamaan myös hammaslääkärikäynnit jo alle 10-vuotiaana, syynä isoisäni usein kauppamatkoiltaan tuomat makeiset.
Ensimmäisen kerran menin Kaarina Vartian vastaanotolle tietenkin jännittäen. Vastassa oli vaalea, herttaisesti hymyilevä nainen ja tunsin jotenkin olevani ”turvassa”, hoito alkoi sujua heti hyvin. Muistan, että ensimmäisen hoitokerran jälkeen hän kaappasi minut halaukseen ja sanoi: ”Kylläpä olet reipas tyttö!”
Hänen lämmin persoonansa jo ehkä jätti lapsen mieleen ajatuksen, että tuo voisikin olla hyvä ammatti.
Kaarinan aviomies Ilmari Vartia oli SM-tason miekkailija, joka menehtyi tapaturmaisesti vuonna 1951 miekkailun MM-kisoissa Tukholmassa saatuaan kuolettavan piston vastustajaltaan.
Heillä oli neljä lasta, joista nuorin oli syntynyt vain muutamaa kuukautta ennen onnettomuutta. Hyvin muistan, millaista surua ja päivittelyä uutinen aiheutti pikkukaupungissa. Vanhin lapsista, Pentti, väitteli sittemmin taloustieteen tohtoriksi ja toimi vaikuttajana monella talouselämän alalla.
Kaarina perheineen muutti vuonna 1956 pois Hämeenlinnasta, jolloin hoitosuhteemme katkesi.
VTL, 60-luvun opiskelija Liisa Knuuti:
Kaarina Vartia oli 1960-luvulla jo valmis hammaslääkäri ja leski, kun hän alkoi opiskella harrastuksekseen sosiaalipsykologiaa ja tuli meidän nuorten opiskelijoiden joukkoon valtiotieteelliseen tiedekuntaan.
Hän oli menettänyt miehensä Tukholman miekkailun MM-kisoissa. Tapahtui onnettomuus vastustajan pistettyä kilpailijansa vahingossa kuoliaaksi.
Omien sanojensa mukaan Kaarina halusi uutta elämää ympärilleen. Hän kaipasi opiskelijaelämää, kun oli monta vuotta hoitanut yksinhuoltajana neljää lastaan. Hän liittyi seuraamme ja sopeutui siihen helposti. Hän lähti jopa kanssamme Prahaan vuonna 1969, jolloin menimme sinne vaihto-oppilaiksi Kaarlen yliopiston psykologian laitoksen opiskelijoiden luokse. Silloin matkustustapana oli junalla Euroopan halki, ensin laivalla Tukholmaan ja sitten Trelleborgista silloisen Itä-Saksan läpi eteenpäin.
Kaarinasta on tuolta matkalta mieleeni jäänyt pari hauskaa tarinaa. Kun istuimme rauhassa junassa ja puhuimme viisumeista, ilmeni, että Kaarina oli kotonaan heittänyt viisumin tarpeettomana paperikoriin.
Silloisella menetelmällä ei ollut helppoa soittaa kotiin, mutta se onnistui Karjaan asemalta, ja kaikeksi onneksi hänen poikansa oli kotona ja löysi viisumin. Poika lähetti sen sitten Tukholman Poste Restanteen ja Kaarina pääsi Prahaan.
Toinenkin hurja kommellus on jäänyt mieleen Kaarinasta samalta matkalta. Olimme tulossa junalla Trelleborgiin, kun Kaarina oli mennyt junalautan vessaan. Hän tuli ulos vessasta huomaten, että juna olikin ajanut pois lautalta. Yöpuvussaan hän joutui kävelemään raiteita pitkin Ruotsiin junan luo.
Hän sanoi, ettei osannut pelätä, koska oltiin jo tutussa naapurimaassa. Junassamme työskennellyt junapalvelija, jolla oli meidän passimme, tunnisti hänet ja Kaarina pääsi takaisin junaan.
Kaarina viihtyi meidän nuorten opiskelijoiden seurassa valtavan hyvin. Hän oli aivan ihana ihminen, utelias, huumorintajuinen ja innostui helposti monista asioista. Hän oli loistava ruuanlaittaja ja saimme usein nauttia hyvistä aterioista hänen kotonaan Marjaniemessä ja myöhemmin Pohjoisella Rautatiekadulla.
Prahan matkalla mukana olleet tapaavat vielä tänäkin päivänä, ja Kaarina oli joukossamme mukana aina melkein kuolemaansa asti.
Kuvat: Hammaslääkärimatrikkeli 1992
Nimien takana
Hammaslääketieteen historian seura Auroran jutuissa esitellään Suomessa työskennelleitä hammaslääkäreitä, joista on kirjoitettu muistiin tarina tai muistelma.
Jos sinulla on tarina tai juttu, jonka haluaisit jakaa, ota rohkeasti yhteyttä Auroran sihteeriin Terhi Palomäkeen.