Post

ArtikkelitMuista ohjeistaa potilasta kokoproteesikiinnitteiden käytöstä

23.8.2019Outi Hautamäki

Useimmille kokoproteesien käyttäjille proteesien kiinnitysvoiteet ovat mm. hyvän ravitsemuksen ja näin ollen hyvän yleisen terveydentilan edellytys.

Tutkimukset osoittavat, että maailmanlaajuisesti yksiselitteisiä kiinnitteiden käyttöohjeita ei ole. IADR:n kongressissa kesäkuussa julkistettiin kansainvälisen asiantuntijaryhmän laatimat ohjeet. Ryhmän käynnistämisen takana oli Oral Health Foundation, ja työtä sponsoroi GSK, joka ei ole vaikuttanut raportin sisältöön.

Yleisesti työryhmä tuli siihen tulokseen, että kiinnitteet voivat lisätä potilaan mukavuuden, tyytyväisyyden ja itsevarmuuden tunnetta parantamalla kokoproteesin pysyvyyttä ja toimintaa. Kiinnitteiden teho ei kuitenkaan riitä korjaamaan huomattavia kokoproteesin vikoja.

Asiantuntijaryhmä pitää tärkeänä, että kokoproteesien käyttäjät saavat ammattilaisilta ohjeistuksen kiinnitteiden käytöstä ja proteesien puhdistuksesta.

Yhteenveto kiinnitteiden käyttöohjeista:

  1. Varmista, että proteesi on puhdas ja kuiva. Laita pieni määrä kiinnitevoidetta proteesille. (Kiinnitettä tulisi tarvita vain kerran päivässä.)
  2. Laita proteesi paikoilleen suuhun ja pure tiukasti yhteen muutaman sekunnin ajan. Jos kiinnitettä pursuu proteesin reunojen yli, olet laittanut sitä liian paljon. Poista ylimääräinen kiinnitevoide, älä niele sitä. Ole syömättä ja juomatta 5 minuuttia.
  3. Ennen nukkumaan menoa ota proteesi pois suusta. Puhdista proteesi ja suusi huolellisesti poistaaksesi kaiken kiinnitteen.
  4. Sovi hammaslääkärin kanssa säännöllisistä suun ja proteesin tarkastuskäynneistä.


Lue koko Oral Health Foundationin julkaisema raportti kiinnitysvoiteiden käytöstä:
https://www.dentalhealth.org/dentureadhesives

Lue aiemmin julkaistu ohjeistus proteesien puhdistuksesta: https://www.dentalhealth.org/denturecareguidelines

Lue myös
Etsitkö näitä?