Siinä se on, Suomen istuvan presidentin virallinen valokuva. Leveä hymy, ensimmäistä kertaa muotokuvien jatkumossa. Suomi on valtiona niin nuori, että kaikki presidentit on voitu valokuvata, eikä kukaan heistä ole ennen tätä valtakautta asettunut linssin eteen leveästi hymyillen. Kunnes Alexander Stubb.
Se olisikin ollut aiemmin vaikeaa. Ensimmäisissä kameroissa pitkä valotusaika suosi asentoja, jotka eivät herkästi herpaantuneet. Jos taas valtionjohtaja olisi ikuistettu maalaustaiteen keinoin, olisi hymyn ylläpito vaatinut sinnikkyyttä ja tahdonvoimaa kuin idänsuhteiden ylläpito. Hampaiden maalaaminen on myös teknisesti hirmuisen vaikeaa.
Hammashymyn teknisestä vaikeuskertoimesta on sanaillut palkittu taiteilija Christine Swann.
”Hampaiden maalaaminen on kuin lähtisit Himalajan Mount Everestille. Ilman šerpaa. Työsi voi kohdata kauhistuttavan kuoleman”, hän veistelee.
”Etsin kerran Rembrandtin tuotannosta ihmisiä, joilla näkyisi hampaat. Ei yhtäkään. Onneksi mies tunsi osaamisensa rajat.”
Hampaallisten hymyjen historia taiteessa on hyvin nuorta. Leonardo da Vinci rakensi hymyjä valohämytekniikka sfumatolla, maalaten Mona Lisan silmien ja huulten seutua kymmenin sävyjä häivyttävin kerroksin. Hymynkare viipyilee myös da Vincin Pyhän Johannes Kastajan kuvassa ja sulkee hampaat huulten punaverhon taa.
Ilmeisesti hampaita ei jätetty esittämättä siksi, että ne olivat usein huonossa kunnossa. Hammashymy olisi vienyt huomion pois muotokuvan kohteesta. Nykyvertauksena se olisi tarkoittanut sitä, että julkaisisi LinkedIniin kuvan itsestään ilman paitaa. Kansan arkista työtä, rahvaan mielipuolisuutta tai moraalirappiota kuvastavissa maalauksissa hampaita kuitenkin esiteltiin.
Nyt ajat ovat toiset. Hampaat saavat näkyä. Brittihovin satojen vuosien totinen jylhyys kärpännahkaturkiksissa on päättynyt, ja Walesin prinsessa Catherinen hymyyn viitataan yhtenä esteettisesti kauneimmista.
Yhdistelmämuovitäytteiden, keramian, implantologian ja ortodontian aika on edennyt yhtä aikaa digitaalisen kuvan ja somen kanssa. Ihmisellä on ensimmäistä kertaa historiassa tekninen mahdollisuus ylipäänsä nähdä itsensä tarkasti, eri kuvakulmista ja toisten silmin. Hammaslääkärit pystyvät myös vastaamaan potilaiden vaatimustason kasvuun. Katson ihaillen esteettiseen hammashoitoon suuntautuneiden kollegojen työtä, jossa yhdistelmämuovitekniikalla on tehty rembrandtit.
Se, miten julkinen terveydenhuolto pysyy mukana visuaalisessa ajassa, mietityttää minua aika-ajoin. Onko käsillä aika, jossa toimintakyky on potilaalta itseltään kysyttäessä ennen muuta sosiaalista ja visuaalista? Kenen potilaaksi he silloin hampaiden asentovirheineen kuuluisivat? Samalla hammaslääketiede voi itse vaikuttaa estetiikan ihanteiden kehitykseen.
Myös kuninkaallisten ja presidenttien uusimmissa valokuvissa paistavat monenlaiset purennat ja hymyt, eikä myöskään Habsburgin hallitsijasuvun jykevää leukaa tiettävästi koskaan maalattu pienemmäksi kuin oli. Haluan uskoa, että hammaslääkäri voi tehdä rembrandtit luomalla käsillään kaunista mutta säilyttäen taiteen pitkän perinteen, jossa jokainen taideteos, ihminen, on ainutkertainen yksilö.
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta