Jaakko Karjalainen
17.9.1941–19.9.2020
Kollega, hammashuollon erikoishammaslääkäri Jaakko Pietari Karjalainen kuoli 19.9.2020 Sotkamossa 79-vuotiaana. Hän oli syntynyt Kajaanin maalaiskunnassa 17.9.1941.
Jaakon juuret olivat tukevasti Kainuussa. Hänen maanviljelijäisänsä kaatui sodassa – Jaakko oli sotaorpo. Koti jäi äidin vastuulle, Jaakko suuntasi opintielle Kajaanin lyseoon. Vapaaoppilaspaikka ja maksuttomat oppikirjat mahdollistivat osaltaan koulunkäynnin. Jaakko piti liikunnasta jo kouluaikanaan ja muun muassa pelasi jalkapalloa lyseon edustusjoukkueessa koko lyseossa opiskelunsa ajan. Ylioppilaaksi hän pääsi 1960.
Jaakko opiskeli hammaslääketiedettä Turun yliopistossa ja suoritti lisensiaattitutkinnon 1966. Hänen kutsumuksensa oli tehdä työtä Kainuussa. Hän aloitti valmistumisensa jälkeen kouluhammaslääkärinä Sotkamossa. Koululaisten hoidon jälkeen työpäivä jatkui hoitaen aikuispotilaita, joilla hoidon tarvetta oli paljon. Kansanterveyslain tultua voimaan 1972 Jaakko jatkoi terveyskeskushammaslääkärinä ja aina eläkeikäänsä saakka vuoteen 2004.
Hammashoito kehittyi vaiheittain suun terveydenhuolloksi Jaakon työuran aikana. Hän osallistui ja vaikutti tuohon kehitystyöhön ennen kaikkea järjestöelämän tarjoamien mahdollisuuksien kautta. Kainuun Hammaslääkäriseuran puheenjohtajana hän oli jo 1972–73 ja uudelleen 1991–95.
Hänet valittiin Terveyskeskushammaslääkäriyhdistyksen hallitukseen 1974, ja samana vuonna hänet äänestettiin ensimmäisen kerran Hammaslääkäriliiton valtuustoon. Liittoa hän palveli eri luottamustehtävissä yli 30 vuotta, joista hallituksessa 1986–93. Vielä 2000-luvulla hän osallistui aktiivisesti Hammaslääkäriliiton seniorivaliokunnan työhön.
Jaakko muistetaan oikeudenmukaisena, jämeränä ja harkitsevana jäsenkunnan edunvalvojana.
Jaakko halusi toimia luottamusmiehenä itseään säästämättä oman ammattikunnan, lääkärikunnan ja akavalaisten hyväksi. Luottamusmiesuraan 1976–2004 sattui myös raskaita aikoja muun muassa 1990-luvun laman seurauksena, kun Sotkamossakin jouduttiin ankarille säästökuureille.
Terveyskeskuksessa oli puolustettava työntekijöiden oikeuksia ja kannettava huolta myös terveellisestä työympäristöstä.
Jaakon tinkimätön ponnistelu järjestöissä huomattiin. Lakkovuonna 1984 liitto muisti häntä kultaisella ansiomerkillä. Tasavallan presidentti luovutti 1997 Suomen Leijonan ritarimerkin ja Suomen Kuntaliitto kultaisen ansiomerkkinsä 2003. Hammaslääkäriliiton kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 2004. Akava muisti pitkäaikaista luottamusmiestään ansiomerkillä hopeisin lehvin 2006.
Jaakko piti kunnostaan huolta lenkkeillen, hiihtäen, tennistä pelaten, kuntosalilla käyden ja myös työpaikkaliikunnan avulla. Hän oli mukana Sotkamon Jymyn, Urheilun tuen ja Vuokatin Ladun toiminnassa. Hän oli ahkera talkoolainen vuosikymmenien ajan muun muassa Kainuun rastiviikoilla, hiihtokilpailuissa ja Vuokatin vaelluksilla. Jaakko tanssi mielellään ja hyvin. Eläkkeellä ollessaan hän liittyi kansalaisopiston lauluryhmään. Ryhmä esiintyi ahkerasti paikallisessa vanhainkodissa ja kirkon tilaisuuksissa.
Ranskan kieli oli Jaakolle rakasta. Viehtymys syttyi jo Kajaanin lyseossa ja jatkui kansalaisopistossa monia, monia vuosia. Sitä oli hauska hyödyntää puolison kanssa Ranskan matkoilla.
Ehtymätön kotiseuturakkaus tuli esiin kokousillallisilla, kun Jaakko viritti Nälkämaan laulun, johon innokkaasti yhdyttiin! Jaakolla oli tapana muistaa kokousväkeä kainuulaisella, juureen leivotulla tuoreella ruisleivällä. ”Eikö se ole hyvä viedä tuliaisia kotiin näistä kokouksista”, hänellä oli tapana sanoa.
Ulkomaan reissuilta seniorikollegat muistavat, kuinka oli turvallista liikkua Jaakon kanssa, kun suunta kohteisiin ja takaisin majapaikkaan oli Jaakon kompassissa.
Jaakkoa jäivät kaipaamaan puoliso Marja sekä pojat Ari ja Jouni perheineen.
Aika kuluu, muistot jää!
Kaipauksella muistaen kollegat
Mauri Makkonen
Heikki Valli
Heikki Vuorela