Tiede

VäitösKohti kestävämpää ja konservatiivisempaa paikkaushoitoa

12.6.2026Topias Yli-Urpo

Hampaan purupinnan kuluminen on yleistyvä ongelma, ja joissakin tapauksissa kulunut hammaskudos joudutaan korvaamaan täytemateriaalilla.

Täytemateriaalien ja niiden sidostustekniikoiden kehittyminen on lisännyt kiinnostusta hammaskudosta säästäviin paikkausmenetelmiin. Sitä koskeva tutkimustieto on kuitenkin vielä osin puutteellista. Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää useiden eri tekijöiden vaikutusta paikatun hampaan kestävyyteen, erityisesti purupinnaltaan kuluneen molaarin osalta.

Tutkimuksissa käytettiin ihmisiltä poistettuja molaareja, jotka preparoitiin kontrolloidusti. Niihin valmistettiin epäsuorat täytteet joko litiumdisilikaatilla lujitetusta lasikeraamista tai hybridikeraamista. Lisäksi hampaisiin tehtiin suoran tekniikan täytteet joko juoksevasta tai jäykästä partikkelilujitteisesta yhdistelmämuovista tai juoksevasta katkokuitulujitetusta yhdistelmämuovista. Kaikki paikatut hampaat kuormitettiin murtumaan saakka, ja murtokuormat sekä murtumien tyypit analysoitiin.

Tutkimustulokset osoittavat, että täytemateriaalin valinnalla, täytteen ja sementtikerroksen paksuudella sekä täytteen sidostumisella hammaskudokseen on merkittävä vaikutus paikatun hampaan murtokuormaan. Sen sijaan hampaan hionnan muodolla tai vesisäilytyksellä ei tässä tutkimusasetelmassa havaittu selkeää vaikutusta murtokuormaan. Tulosten perusteella hammaskudosta säästävä paikkaustekniikka soveltuu myös takahampaiden purupinnoille, joihin kohdistuu suuria purentavoimia. Hybridikeraami osoittautui suotuisammaksi ohuena (0,5 mm) täytteenä verrattuna lasikeraamiin. Ohut lasikeraaminen täyte on herkempi lohkeamiselle, kun taas paksumpana se tarjoaa riittävän kuormankantokyvyn myös molaarialueella.

Suoran tekniikan yhdistelmämuoveista katkokuitulujitettu yhdistelmämuovi paransi purupinnalta paikatun molaarin murtokuormaa huomattavasti verrattuna perinteisiin partikkelilujitteisiin yhdistelmämuoveihin, ja se pienensi samalla murtumien laajuutta. Sidostetuissa täytteissä havaittiin sekä täytteen että hammaskudoksen murtumia, kun taas sidostamattomissa täytteissä murtumat ilmenivät pääosin täytteen lohkeamina.

Tutkimus tuottaa uutta tietoa paikatun hampaan kestävyydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä tukee aiemmassa kirjallisuudessa esitettyjä havaintoja. Hampaan kestävyyden kannalta hyvä kosteuskontrolli, täytteen huolellinen sidostaminen hammaskudokseen, täytemateriaalin valinta sekä täytemateriaalin ja sementtikerroksen asianmukaiset paksuudet ovat keskeisiä tekijöitä kliinisessä työssä. Uusien materiaalien ja hoitomenetelmien yleistyessä on tärkeää tuntea niiden ominaisuudet ja rajoitteet. Tutkimustulosten hyödyntäminen voi osaltaan parantaa kuluneen ja purupinnalta korjatun molaarin kestävyyttä.

Tutkimus toteutettiin Turun yliopistossa ja Turun kliinisessä biomateriaalikeskuksessa (TCBC).