Uutiset

DenttariKevät täynnä onnen odotusta

26.4.2021Julia Rousu
julia_rousu_denttari_verkko

On kevään tuntu aurinkoisissa aamuissa ja yhä valoisammissa illoissa. On lakaistuja katuja, iloista sirkutusta oksilla, vappupallo ja munkin tuoksua.

Tänä keväänä unelma lääkisopinnoista muuttuu viideksi vuodeksi elettyä elämää ja muistoja. Ensimmäisen koulupäivän innostus, uudet kasvot ja tervetulopuheet. Väreilevää jännitystä mystisestä odontofiilikasteesta. Kandiaisissa kimalsivat niin mekot kuin ilo silmissä. Yksi kerrallaan hammaslääketieteen kurssit paljastivat, mitä dinosauruslajeilta kuulostavien oppiaineiden nimet pitivät sisällään. Muistan ensimmäisen kerran potilaan vierellä imurin varressa yhtä hyvin kuin ensimmäisen kerran poraa pidellessä.

Olen läpi opiskeluvuosien käynyt kertomassa lukiolaisille hammaslääkäriksi opiskelusta ja opintoihin hakemisesta. Vielä fuksivuonna näkemys ammatin esittelyyn perustui paljolti muiden kertoman perusteella saatuun mielikuvaan. Pre­kliinisessä vaiheessahan hammaslääketieteestä opetetaan vasta maistiaisia. Syventävän harjoittelun kynnyksellä opinnoista ja hammaslääkärin työpäivästä voi tarinoida jo omakohtaisin kokemuksin.

On ollut onnistumisia, pettymyksiä, hilpeitä hetkiä ja tenttiin pakerrettuja iltoja. Viimeistä vuotta on keventänyt, että kesätyökokemuksen jälkeen potilastyöt opetushammashoitolassa eivät tunnu enää niin jännittäviltä kuin alkuaikoina ja lopputenteissä syvennytään jo kertaalleen tentittyihin asioihin. Mitä kuuluu? -kysymykseen vaikuttaa kuitenkin opiskelijoiden keskuudessa olevan yleinen vastaus, että suoritteiden loppuun saattaminen kuormittaa opintojen loppuvaiheessa.

Ilmiö lienee tuttu aiemmiltakin vuosilta, ja korona-aikakausi luo päälle omat stressin kehränsä: aamuinen kurkun karheus ajaa testitikun nenään, yllättävä karanteeni voisi laittaa ajanvarauskirjat sekaisin, ja huonolla tuurilla potilaiden tiuhemmat peruutukset hidastavat kokonaishoitojen loppuun viemistä ja lisäävät ajanvaraustyötä. Niukkuutta klinikkavuoroihin on tuonut osaltaan myös viimekeväinen koronasulku ja potilastyöajan jakaminen työparina toimivan kurssikaverin kanssa.

Hammaslääketieteessä klinikan kokonaishoitovetoisuus kuormittaakin opiskelijoita eri tavoin verrattuna lääketieteen polivetoiseen kliiniseen opetukseen. Meidän opinnoissamme suoritekertymä ei täyty yhtä virtaviivaisesti klinikkavuoroille saapumalla, koska kunkin saama kliininen harjoitus muodostuu vahvasti omien kokonaishoitopotilaiden hoidon tarpeesta. Sattumallakin on arpansa siinä, kuinka hyvin kunkin hoitokokonaisuudet vastaavat tarvittavia suoritteita ja paljonko peruutuksia ja ylimääräisten vuorojen tarvetta tulee.

Hiljalleen kevään mittaan täyttyvät suoritekortit luovat uskoa siihen, että syventävä harjoittelu kutsuu. Ja vaikka epidemiatilanne on riisunut valmistumisvuodesta joukolla karkeloinnin, juhlallisuuden tunne jää.

Keväissä on odotettavaa elämältä. Useampana keväänä moni odotti kesäpäivää, jolloin saa tietää, pääseekö eroon pääsykokeisiin pänttäämisestä ja haluamansa ammatin opiskeluun. Tämä kevät on monelle valmistuvalle uusien alkujen odotusta: muuttolaatikoiden pakkaamista tulevaan kotiin, allekirjoituksia työsopimuksissa, opiskelijabudjetin päättymistä, koronarajoitusten keventymisen tuomaa vapautta, kevyitä töytäisyjä vatsassa. Välkähtäviä hetkiä, kun voi havaita juuri sillä hetkellä olevansa niin onnellinen. Eikä kaipaa mitään enempää.

Keväinen mielenvire on onnen odotusta, joka itsessään, kun sitä huomaa tarkastella, on onnellisuutta.

Julia Rousu
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Oulusta.

Lue myös
Etsitkö näitä?