Ihmiset

DenttariKesätyöpohdiskelua

18.2.2022Sanni Heikkinen
sanni_heikkinen_denttari

Mistä tunnistaa vuoden vaihtumisen?

Tänä vuonna ensimmäiset kuukaudet saattavat sisältää paljon ulkoilua, nauttimista lumisista säistä ja korona-ajan helpottamisen odottelua. Niiden lisäksi opiskelijoita yhdistää yksi asia: kesätyön haku. Se voi tuottaa stressiä. Työtä se ainakin teettää, jos hakemuksia lähettelee moniin paikkoihin erilaisten sivustojen ja videoesittelyjen kautta.

Hammaslääkärin työn hakeminen on osalla meistä vielä kaukana edessäpäin, mutta monet hammaslääketieteen opiskelijat haluaisivat ensimmäisten opintovuosien aikana päästä hammashoitajan työhön tutustumaan hammashoitoloihin ja näkemään hammaslääkärien työskentelyä. Into omalle alalle on suuri, joten muut kesätyöpaikat, joita on aiemmin saanut, kuten siivous, työt kaupan kassalla, tarjoilijan tehtävät ynnä muut, houkuttelevat vähemmän. Suun terveydenhuollon alan kokemuksesta olisi myös etua klinikkavaiheen alkaessa, kun hammashoidon toimenpiteissä olisi jo tuttuja asioita.

Ilman työkokemusta opiskelijakaupunkien hammashoitajien paikkoja voi kuitenkin olla hankala saada. Kilpailu on kovaa ja kolmannen vuoden kandit nappaavat paikat usein prekliinikkojen nenän edestä. Ja jos hakee kauas asuinkunnastaan, pitäisi hankkia myös asunto. Voidaan tarvita autoakin. Millaista muuta työtä denttari voisi hakea kesäksi, niin että työstä hyötyisi opinnoissa tai tulevana hammaslääkärinä? Ei ole huono idea tutustua muihin terveysalan töihin. Osa meistä denttareista voi myöhemmin työllistyä sairaalaan, terveysasemalle, hoitolaitokseen tai ehkä lääkefirmaan, joten näistä työpaikoista kerätyt opit voivat osoittautua jatkossa hyödyllisiksi. Kaikissa terveydenhuollon ympäristöissä oppii potilaiden ja omaisten kohtaamista, tietojärjestelmiä, tiimityötä ja ongelmanratkaisua. Useimmissa paikoissa myös työskentelyä kiireessä ja paineen alla.

Jos ei onnistu saamaan terveydenhuoltoalan työtä, voi kuitenkin kääntää mietteet myönteisiksi ja ajatella, että preklinikan kesät ovat mahdollisesti viimeisiä hetkiä työskennellä muualla kuin terveydenhuollossa. Sairaalan sinisiin tai hoitolan valkoisiin saanee tulevaisuudessa pukeutua riittämiin, joten voi olla virkistävää tehdäkin vielä jotain muuta. Kenties työskentely vanhalla kesätyöpaikalla lähikaupan kassalla voikin toimia mainiona irtiottona opiskelusta. Kesäloman pätkäkin voi tehdä hyvää.

Sanni Heikkinen
Kirjoittaja on toisen vuosikurssin denttari Helsingistä.

Lue myös
Etsitkö näitä?