Taas uusi Teams-palaveri, kutsuttuna yksi hammas ja kymmenkunta muuta erikoisalaa punasoluista hippokampukseen. Hammaslääkärinä minut on otettu alusta saakka hyvin vastaan, mitään raja-aitoja ei näy, ja ymmärrämme toisiamme hyvin. Silti aina joskus käy pieniä sattumuksia. Ne johtuvat vain siitä, että lääkiksessä yksi polku haarautuu kahdeksi rinnakkaiseksi, kun prekliiniset opinnot on suoritettu. Puhutaan vähän eri murretta, hahmotetaan asiat hieman eri tavoin. Silloin olo on kuin brittihammaslääkärillä, joka tekee spontaanin työkeikan Kanadaan tai Yhdysvaltoihin. Millä sanalla täällä pitikään puhua eroosiosta ja virvoitusjuomista – pop, soda vai fizzy drink?
Istun hampaana punasolujen ja hippokampusten kanssa samoissa palavereissa, pohdin yhteisiä potilaita ja mietin, miten palvelut heille järjestetään. Saatan pysyä kärryillä pitkän aikaa, sitten tulee eteen jotain, mistä en ota tolkkua. Jo amanuenssin ja osastokierron kohdalla pysyttelen hiljaa. Päästän suustani sanan saneeraus, ja on muiden vuoro selata sanakirjaa. Näen näissä hetkissä kuvan kansakoulun opetustaulusta, jossa on evoluution puu. Latvuksissa ovat lähekkäin kaksi ryhmää, koppisiemeniset (lehtipuut) ja paljassiemeniset (havupuut). Ne ovat kuin kandiaisten myöhäisillassa kahdeksi joukoksi hajaantuneet denttarit ja medisiinarit – kaikki tunnistettavissa lääkäreiksi, mutta sittenkin vähän eri puusta veistettyjä.
Hampaana joudun joskus muistuttelemaan esimerkiksi siitä, että hammaslääkärimme ovat toimessa, eivät virassa. Käytämme kyllä paljon kaikenlaisia instrumentteja, muttemme oikeastaan julkista valtaa. Juuri sen vuoksi joudumme vähän sumplimaan esihenkilöiden viransijaisuuksia, ja juuri siksi meillä on vähän oma logiikka täyttää viikonloppupäivystysvuoroja, niihin kun ei voi toimessa olevia määrätä. Ja kun nyt päivystys tuli mainittua, niin pahoittelut taas sanasekaannuksesta. Ei, hammaslääkärimme ei päivystä valvoen yötä, eikä nuku päivystyspuhelin työsandaalien sisälle aseteltuna, eikä kyseessä ole edes ilta-aikainen toiminta. Kyllä, meille päivystys on aika tavallinen työpäivä, joka alkaa noin aamukahdeksalta ja kestää kolmeen tai neljään ja jonka aikana menee aika paljon puudutetta ja liuosta pienestä purkista, jossa lukee duotippa. Ympärilläni yritetään muistaa tämä samalla tavalla kuin britti ponnistelee muistaakseen, että kanadalaiselle hydro tarkoittaa sähköä, ei vesihuoltoa. Kerran minulta pyydetään varmuuden vuoksi vaihtoehtoista sanaa, jotta päivystyksemme ei vain erehdyksessä sekoittuisi öisiin mielikuviin, niin herkästi se voi tapahtua. Tarjoan päätäni raapien nipun vaihtoehtoja päiväpäivystyksestä särkyvastaanottoon.
Kun minulta kysytään, onko meillä apulaisylilääkärin virkaa (sana hammas kysyjältä unohtuu, en anna sen häiritä), kerron innoissani sen, että meiltähän löytyy ja luettelen huolella rakennetun tehtävänkuvauksen. Vastapuoli on hetken hiljaa vähän haikean oloisena ja toteaa, että hammaslääkäripuolella suhtautuminen virkaan on selvästikin sellainen, kuin se alkujaan lääkäripuolellakin oli: monipuolinen paketti vaativaakin hallintoa ja esimiesvastuuta, aitoon tarpeeseen tukea kliinikoita. Inflaation hammas ei ole purrut tittelistä mitään pois eikä siitä ole tullut bulkkitavaraa. Lääkäripuolella näin ei välttämättä enää kaikkialla ole.
Haluaisin kuitenkin omaksua yleislääkärikunnasta muutamankin hyödyllisen taidon. Pikkutarkkuudesta voisi hellittää, kaikkeen ei tarvitse olla millintarkkaa vastausta tai toimintaohjetta, eloisan vihreänä ei tarvitse töröttää läpi tuiskun ja pakkasen (siinä päätyy vain joulukuuseksi). Kun säät viilenevät, on viisautta vetää värit sisään ja pudottaa lehdet, seurata rauhassa, antaa aikaa asioille tapahtua. Kaiken kiireellisyysaste ei ole kategoriassa yksi, vaan välillä voi vaipua lepotilaan. Lääkärikunnassa kaikki on isompaa ja värikkäämpää, mukaan mahtuu ruskaa ja mahlan virtausta, irrottelua ja malttia. Heiltä voi saada rohkeutta nähdä asioita uudella tavalla.
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri (perhevapaalla) Kainuusta