Uutiset

Juuri nytTurvallisten kohtaamisten lomassa

26.5.2023Heli Mikkola
Heli Mikkola. (Kuva: Ismo Henttonen)

Istahdin lounaspöytään Hammaslääkäriliiton valtuuston äskettäisessä kokouksessa, meneillään olleen vilkkaan keskustelun houkuttelemana. Ajankohdan sesonkituotteena lautasilla oli vihreää Käärijämuussia. Meitä hammaslääkäriliittolaisia oli muun kokousväen joukossa pöydissä paljon. Valtuutettuja on 40 ja toimistolaisiakin paikalla kymmenkunta, sen verran että kaulanauhaan päivän aluksi – ensimmäistä kertaa valtuuston kokouksissa koskaan – pujotetut nimilaput auttoivat keskustelun helposti alkuun.

”Oli mukavaa, kun uudessa lehdessä oli tuttu hammashoitaja kuvassa”, kommentoi pöytäseurassa vastapäätä istunut hammaslääkäri. Hän jatkoi, että jutusta tuli oivallus ja yksi lause jäi mieleen. Ilahduin; ihan parasta, lehteä on luettu. Jutussa työparina työskentelevät hammaslääkäri ja hoitaja kertoivat, miltä yhteistyö tuntuu, kun sitä on tehty parina kummankin uran alkuvuosista saakka. ”Olemme myös opetelleet monia uusia asioita yhdessä”, kaksikko totesi kuvatekstissä, joka oli jättänyt keskustelukumppaniin muistijäljen. Tähän lauseeseen tiivistyykin paljon.

Onkohan jatkuvasti vaihtuviin kokoonpanoihin pohjaavia työjärjestelyjä tehtäessä yhtään pohdittu sitä, kuinka tärkeää on mahdollisuus ottaa uusia työtapoja käyttöön yhdessä, lounaspöydässä mietittiin. Jos kiireisessä potilastyössä vierellä on joka päivä eri hammashoitaja, miten ammattitaitoinen tahansa, yhdessä oppiminen ei toimi. Asia ei onneksi tietenkään ole mustavalkoinen, ja samoin todettiin haastattelussa.

Lounaspöydän keskustelu eteni muihin aiheisiin ja tauon jälkeen uppouduttiin kuulemaan, miten hyvinvointialueiden aloittaminen on vaikuttanut hammaslääkärien työhyvinvointiin. Voisiko ajankohtaisempia tutkimustuloksia käsillä ollakaan, ja seurantaa on luvassa tulevina vuosina. Samalla asiassa konkretisoitui valtuutettujen vaikutus liiton toimintaan. Lähtökohtana muutoksen vaikutuksia selvittäneiden kysymysten lisäämiseen liiton vuosittain toteuttamaan työmarkkinatutkimukseen oli valtuutetun aloite syysvaltuustossa puolitoista vuotta sitten.

Jäin päivän päätteeksi miettimään tutun ja tuntemattoman yhdistelmää ja läsnäoloa työpaikalla. Joku syttyy yllätyksistä, toinen saa virtansa rutiinista – ehkä nämä ovat vastakohtia, mutta tiukasti yhteen kietoutuneita sellaisia. Turvan tunteen lomaan tarvitaan uuden kimmokkeita, koulutustilaisuuksia ja kohtaamisia, uuden edessä puolestaan sen verran rutiinia, että opittua on aikaa sulatella. Molempia tarvitaan, ja hyvä työyhteisö sallii elementtien yksilöllisen annostelun.

Heli Mikkola
Hammaslääkärilehden päätoimittaja

Hyvinvointi­tutkimuksen tuloksista kerrotaan 16.6. ilmestyvässä lehdessä.

Lue myös
Etsitkö näitä?