Työmarkkinatutkimuksessa kysyttiin keväällä uusien teknologioiden hyödyntämisestä työssä. Erityinen mielenkiinto kohdistui tällä kertaa tekoälyyn, joka on tullut monen työhön päivittäiseksi apuvälineeksi. Olisiko AI vyörynyt myös hammaslääkärien työhön?
”Teknobarometri” ideoitiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 kyselyyn ja sen tarkoituksena on ollut seurata uusien teknologioiden yleistymistä. Vastaajille annetaan neljä vaihtoehtoa, joista 1 (indeksissä 0-taso) merkitsee ettei ole koskaan hyödyntänyt kyseistä teknologiaa ja 4 (indeksin maksimiarvo 3) että hyödyntää sitä säännöllisesti työssään.
AI on ollut alusta saakka mukana yhtenä arvioitavana kohtana: ”Tekoälyalgoritmit hoitopäätösten tukena”. Nyt teknologialistaan lisättiin ”Generatiivinen tekoäly (esimerkiksi tekstin tuottaminen, tiedon jäsentäminen, potilasohjeet, koulutus- tai kehittämistyö)”. Kaiken kaikkiaan kysyttyjä teknologioita oli 15.
Kysytyistä teknologioista laajimmalle levinnyt oli suuskanneri, jota suurin osa vastaajista oli ainakin joskus kokeillut työssään (indeksi 1,16; vuoden 2024 työmarkkinatutkimuksessa 0,98). CAD/CAM-tekniikka ja 3D-suunnitteluohjelmistot valtasivat seuraavat sijat. Genomidata, kantasoluista tuotetut biomateriaalit ja robotiikan sovellukset ovat edelleen vain yksittäisille hammaslääkäreille työnsä kautta tuttuja.
Tekoälyalgoritmien käyttö hoitopäätösten tukena on yleistynyt, mutta edelleen harvinaista (indeksi 0,24; 2024 0,11). Vain yksi prosentti vastaajista kertoo hyödyntävänsä sitä säännöllisesti työssään ja viisi prosenttia satunnaisesti. Kuitenkin 11 prosenttia oli kokeillut joskus tekoälyä hoitopäätösten tukena. Uusien teknologioiden leviäminen, diffuusio, tapahtuu usein juuri siten, että aluksi altistuu, sen jälkeen kokeilee, ja lopulta omaksuu sen käyttöönsä.
Näin myös generatiivinen tekoäly on levinnyt räjähdysmäisesti ympäri maailman. Hammaslääkärien työssä se ei kuitenkaan näy erityisen vahvasti (indeksi 0,45). Viisi prosenttia hyödyntää generatiivista tekoälyä työssään säännöllisesti, kahdeksan prosenttia satunnaisesti ja 13 prosenttia on kokeillut sitä.
On tietenkin selvää, että työn luonne määrittelee tarpeet ja mahdollisuudet uusien teknologioiden hyödyntämiselle. Hammaslääkäreistä noin 90 prosenttia tekee kliinistä työtä. Luonnollisesti heille, jotka eivät tee kliinistä työtä, ovat suuskannerien kaltaiset teknologiat oman työn kannalta irrelevantteja. Vastaavasti generatiivisen tekoälyn käyttö on tullut tutuksi jo lähes joka toiselle ei-kliinistä työtä tekevälle hammaslääkärille.
Jaakko Koivumäki
Hammaslääkäriliiton erikoistutkija