Uutiset

Juuri nytTunnekoodeilla maailmaa päin

12.6.2026Heli Mikkola
Heli Mikkola. (Kuva: Juha Korhonen)

Jos maailmanmenon käsittelyyn pitäisi valita yksi sana työkaluksi, oma ehdotukseni olisi tunnekoodi. Samalla äänestän tunnekoodia vastakohdaksi tahallisen provosoivaa verkkosisältöä kuvaavalle raivosyötille (rage bait), ilmiölle jonka Oxfordin yliopiston sanakirjan tekijät valitsivat vuoden sanaksi. Tunnekoodien käsite nousi esiin Työterveyslaitoksen äskettäin julkaisemassa tunteita ja niiden hallitsemista työelämässä käsittelevässä tutkimushankkeessa. Siitä voi olla apua muissakin yhteyksissä.

Tunnekoodilla tarkoitetaan sitä, millaiset tunnekokemukset ja tunteisiin liittyvät toimintatavat ovat hyväksyttäviä eri tilanteissa. Koodit ohjaavat työn tunne­odotuksia, kuten sitä, miltä työn kuuluu tuntua, tai millaisia tunteita työssä tulee sietää. Kun tunnekoodit eriytyvät, esimerkiksi sukupolvien ja sukupuolten välillä, syntyy jännitteitä ja väärinymmärryksiä. – Tunnekoodin käsite antoi tavan ymmärtää olemassa olevaa ilmiötä, joka näkyy ja tuntuu vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä, mutta jolle ei ole ollut sanoja, totesi Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Pauliina Mattila-Holappa.

Ihmisten väliset erot koodistossa vaikuttavat suoraan siihen, millä tavoin kukin toisen ihmisen ja hänen viestinsä ymmärtää. ”Esimerkiksi osa työntekijöistä voi pitää avoimuutta ja tunteiden jakamista työpaikalla luonnollisena. Toiset taas voivat kokea tämän ylilyövänä. Eriytyneiden tunnekoodien taustalla voivat olla esimerkiksi asema työpaikalla, sukupuoli tai sukupolvi”, Työterveyslaitoksen tutkijat kirjoittavat.

Vastaanotolla kaikenlaisten tunteiden kohtaaminen on arkipäivää, ja silti hammaslääkärin on pysyttävä tyynenä. Jännite näkyy hyvinvointia koskevissa tutkimuksissa: varsinkin terveyskeskushammaslääkäreillä tunnetyön ristiriidat ovat kärjessä työuupumuksen aiheuttajina. Työterveyslaitoksen mukaan tunnekoodit ohjaavat myös sitä, millaisiin keinoihin eri ihmiset turvautuvat työn aiheut­taessa tunnekuormaa. Yksi haluaa reflektoida syntyneitä tunteita jatkuvasti, toinen pitää moista jauhamista sitkeyden puutteena.

Toisiaan seuraavat kohtaamiset, omat tunteet ja ympäristön lähettämien koodien suodattaminen vaativat käytössä olevan energian jatkuvaa uudentamista. Mukaasi kesälomalle toivotankin lempeitä ja viipyileviä tunnelmia, joita välitän vuoden väreiksi nimettyjen kahden sävyn kautta. Rauhoittumista, tilaa ja selkeyttä, viestittää värijärjestelmä Pantonen valitsema Cloud Dancer, murrettu valkoinen. Luonnonrauhaa ja joustavaa energiaa haluaa huokua maaliyhtiö Tikkurilan keltavihreä Kameleontti. Kaikkia näitä tarvitaan.

Heli Mikkola
Hammaslääkärilehden päätoimittaja

Lue myös
Etsitkö näitä?