Uutiset

TiedeuutinenTMD:tä hoidetaan yhä useammin purentakiskoilla

16.10.2026Annika Nissinen
Potilaan TMD-oireita ja tuntemuksia kuullaan nykyään yleisemmin kuin 20 vuotta sitten. (Kuva: iStock)

Purentaelimistön toimintahäiriöiden (TMD) oireet ovat hyvin yleisiä väestötasolla. Kuitenkin vain pieni osa potilaista tarvitsee hoitoa. Hoidot ovat yleisimpiä nuorilla aikuisilla ja varhaiskeski-ikäisillä, ja purentakiskohoito näyttää lisääntyneen etenkin nuorilla, kertoo Journal of Oral Rehabilitation -lehdessä julkaistu suomalaistutkimus.

Keskimäärin 56 500 potilaalle vuodessa tehtiin TMD:hen liittyviä toimenpiteitä suomalaisessa yksityisessä suun terveydenhuollossa vuosittain 2006–2024. Seuranta-aikana viitisen prosenttia kaikista aikuispotilaista sai TMD-hoitoa (4,1–6,7 %), ja suurimmillaan osuus oli vuosina 2015–2019. Eniten hoitoja tehtiin 25–55-vuotiaiden ikäryhmissä. TMD-toimenpiteiden osuus kliinisistä toimenpiteistä kasvoi reilusta prosentista vuonna 2006 lähes kahteen prosenttiin vuonna 2024, ja TMD-potilaiden osuus kaikista potilaista kasvoi lähes 10 prosenttia.

TMD-osuudet kasvoivat siitä huolimatta, että Kela-korvauksia vuosina 2006–2024 saaneiden potilaiden määrä väheni lähes 15 prosenttia ja Kela-korvattujen toimenpiteiden määrä yli 40 prosenttia.

– Yksityissektorin kokonaispotilasmäärien laskua selittänee se, että potilaita siirtyy julkiselle puolelle, tai potilaat vain harventavat hoidossa käyntejään, pohtii dosentti Miira Vehkalahti.

Kestoltaan alle 10 minuutin lyhyet (44,9 % v. 2024) ja 10–20 minuutin keskipitkät (26,4 % v. 2024) TMD-toimenpiteet olivat yleisimpiä. Purentakiskohoitoa saaneiden potilaiden määrä kasvoi tasaisesti vuodesta 2017 lähtien sekä suhteellisena osuutena että valmistettujen purentakiskojen absoluuttisena lukumääränä. Purentakiskohoitoa käytettiin useimmin nuoremmilla TMD-potilailla: 20–39-vuotiaista 28–32 % ja 40–54-vuotiaista 25–27 % sai kiskohoitoa vuonna 2024.

– Purentakiskojen osuuden lievä kasvu saattaa osoittaa hammaslääkärien parempaa osaamista, perusteellisempaa tutkimista ja tarkempaa diagnostiikkaa sekä hoidon vaikuttavuuteen luottamista. Tulosten mukaan voisi olettaa, että kiskohoitoon luotetaan ja kiskoja käytetään, vaikka niiden vaikuttavuudesta TMD-oireiden hoidossa on edelleen epävarmuutta, sanoo Vehkalahti.

Retrospektiivisessä rekisteritutkimuksessa selvitettiin aikuisten TMD-hoitojen määrän vaihtelua yksityissektorilla vuosina 2006–2024. Aineistona käytettiin Kansaneläkelaitoksen vuosittaisia koosteita vähintään 20-vuotiaista potilaista. TMD-hoitojen määrää kuvattiin TMD-potilaiden ja -toimenpiteiden lukumääränä ja osuutena. Toimenpiteet luokiteltiin pääasiassa vastaanottokäynnin keston perusteella, ja lisäksi purentakiskohoito yksittäisenä toimenpiteenä. Tutkimuksen haasteena oli Kela-koodien vähäilmeisyys lukuun ottamatta purentakiskoa, jolla on oma koodinsa. Tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa tarvitaan potilasaineistoihin perustuvia tutkimuksia erityisesti hoitopäätösten perusteiden ja TMD-hoitojen kliinisen vaikuttavuuden arvioimiseksi.

Lähde: Vehkalahti MM, Hiltunen K, Valaste M. Volume of Treatment of Temporomandibular Disorders in Adults – A Nationwide Register-Based Observation of Private Oral Healthcare in Finland in 2006–2024. J Oral Rehabil 2026 Jul 14. doi: 10.1111/joor.70272. Julkaistu verkossa 14.7.2026.

Lue myös
Etsitkö näitä?