Pohjoismaisten hammaslääkäriliitojen tapaamisessa tutustuimme Oslon uuteen Munch-museoon. Edvard Munch testamenttasi Oslon kaupungille 1 100 maalausta, 15 500 grafiikanlehteä, tuhansia piirroksia ja suunnattoman määrän muuta irtaimistoa. Taiteen saralla pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkät perinteet. Munch ja Akseli Gallen-Kallela pitivät yhteisnäyttelyn Berliinissä vuonna 1895. Tässä näyttelyssä molemmat taiteilijat esittelivät omat näkemyksensä madonna-aiheesta. Gallen-Kallelan madonna henkii äitiyden onnea, kun taas Munchin, uudessa museossa esillä oleva, teos on tummasävyisempi ja siihen kytkeytyy erotiikan ja kuoleman symboliikkaa. Sama aihe – eri tulkinta.
Liittojen yhteistyössä aiheet ja tulkinta ovat usein samankaltaisia maasta riippumatta. Tavoitteet, ammattikunnan ammatillisten ja yhteiskunnallisten etujen valvominen ja väestön suunterveyden edistäminen, eivät poikkea toisistaan. Haasteetkin kuulostavat tutuilta.
Ruotsissa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan miljoonalla ruotsalaisella ei ole varaa hammaslääkärikäynteihin elinkustannusten kasvun takia. Hoidon saatavuus on iso alueellinen ongelma. Hammaslääkärikoulutusta kaavaillaan lisättävän, mutta jo nyt kamppaillaan opettajaresurssien riittävyyden kanssa ja pohditaan, tuoko hammaslääkärimäärän lisäys ratkaisua alueellisiin ongelmiin.
Islannissa paikallisen liiton neuvottelut suun terveydenhoidon korvaustaksoista hallituksen kanssa ovat olleet haastavat.
Tanskassa 20 % yli 25-vuotiaista ei käytä suun terveydenhuollon palveluita. Hammaslääkärit kokevat, että hallinnollinen taakka vastaanottotoiminnassa kasvaa kohtuuttomasti ja nuoret hammaslääkärit ovat uupuneita.
Norjassa pohditaan jatkuvan ammatillisen osaamisen ohjelman vaatimusten päivittämistä. Huoli epäterveellisten ruokien markkinoinnista erityisesti lapsille on kasvava, ja sokeriveroa suunnitellaan.
Munch-museon kuuluisin teos ”Huuto” on saanut museossa oman huoneen, ja työstä on esillä kolme eri variaatiota, kukin omalla seinällään, liukuovien takana. Tunnin välein paljastuu liukuoven takaa uusi teos ja kaksi muuta lepää valolta piilossa. Maalauksen sanoma on mysteeri, huutaako hahmo vai suojautuuko huudolta? Käsitteleekö teos mustasukkaisuutta tai ahdistusta? Ovatko maalauksen hahmot tietoisia, mitä heidän ympärillään tapahtuu? Onko kyse kuitenkin kommunikaation puutteesta?
Pohjoismaisten hammaslääkäriliitojen kohdalla yhteistyön tarkoitus ei ole mysteeri – kun näemme, mitä ympärillämme tapahtuu ja kommunikaatio toimii, auttavat liittojemme samankaltaiset arvot ja toimintatavat kehittämään kansallista toimintaamme ja löytämään ratkaisuja myös haasteisiin.
Anna Chainier
Hammaslääkäriliiton asiantuntijahammaslääkäri