Uutiset

TiedeuutinenParodontiitin ja diabeteksen väliltä löytyi kaksisuuntainen yhteys

28.10.2022Annika Nissinen

Laaja 10 vuoden seurantatutkimus osoitti, että erityisesti parodontiitti näyttäisi lisäävän tyypin 1 ja 2 diabeteksen sekä raskausdiabeteksen riskiä. Tutkimuksen mukaan vaikutus on kaksisuuntainen: vastaavasti diabetes voi edistää parodontiitin etenemistä ja vaikeuttaa sen hoitoa. Suusairauksien ja muiden kroonisten sairauksien väliltä ei löytynyt yhteyttä.

Suusairauksien ja kroonisten yleissairauksien välinen yhteys on laajasti tutkittu aihe, ja nimenomaan syy-seuraussuhteita on ollut haastava osoittaa tutkimuksissa.

– Poikkeuksellisen pitkäaikaisen aineistomme pohjalta meidän oli mahdollista arvioida syy-seuraussuhteita ja kaksisuuntaisia vaikutuksia näiden tekijöiden välillä, arvioi yliopistonlehtori Pia Heikkilä Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Helsingin yliopiston rekisteritutkimuksessa selvitettiin tulehduksellisten suusairauksien ennustearvoa kroonisten yleissairauksien, kuten metabolisen oireyhtymän, diabeteksen, sekamuotoisen sidekudossairauden, haavaisen paksusuolentulehduksen, nivelreuman, Chronin-taudin sekä vakavien mielenterveysongelmien synnylle. Näiden sairauksien esiintymistä arvioitiin hoitoon määrättyjen lääkkeiden ja lääkekorvausten avulla. Tutkimuksessa seurattiin vuoteen 2013 asti 68 273 aikuispotilasta, jotka olivat käyneet hammaslääkärin vastaanotolla vähintään kerran vuonna 2001 ja 2002. Suunterveyden mittareina käytettiin parodontiittia, apikaaliparodontiittia, kariesta ja hampaiden lukumäärää. Tutkittujen tietoja verrattiin kuolleisuustietoihin, syöpärekisteriin ja lääkekorvausjärjestelmän tietoihin.

Tutkimuksen keskeinen löydös oli erityisesti parodontiitin yhteys diabetekseen. Vastaavaa vahvaa yhteyttä muihin kroonisiin sairauksiin ei havaittu. Tutkituista joka neljännellä oli parodontiitti, ja apikaaliparodontiittia sairasti jopa 70 prosenttia. Kaikkiaan 17 %:lla tutkituista oli kariesta ja 9 %:lla alle 24 hammasta seurannan alussa. Tutkituilla, joilla oli 24–27 hammasta, oli 1,2-kertainen diabeteksen riski verrattuna niihin, joilla oli 28 tai enemmän hampaita. Tämä niin kutsuttu ilmaantumistiheyksien suhde (IRR) kasvoi edelleen, kun hampaiden määrä oli 23 tai vähemmän. Myös karieshampaiden määrän ja diabeteksen välillä oli vahva yhteys. Parodontiitti, karies ja apikaaliparodontiitti liittyivät suurempaan diabeteksen riskiin.

– Tulostemme perusteella voidaan todeta, että parodontiitin onnistunut hoito vaikuttaa myönteisesti diabeteksen hoitotuloksiin ja laskee hoidon kustannuksia. Samoin diabeteksen onnistunut hoito hidastaa parodontiitin etenemistä ja pienentää samalla hoidon aiheuttamia kuluja, sanoo professori Timo Sorsa Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Tutkijat muistuttavat, että tutkimuksessa ei ollut käytettävissä taustatietoja tutkittujen tupakoinnista, alkoholin käytöstä ja ruokailutottumuksista, jotka tutkitusti vaikuttavat kroonisten sairauksien riskiin. Tutkimusta aiheesta tarvitaankin lisää. Tutkijat kuitenkin arvioivat, että suusairauksien ja muiden kroonisten sairauksien välillä tullaan tunnistamaan lisää yhteyksiä.

Lähteet:
Heikkilä P, Niskanen L, But A, Sorsa T and Haukka J (2022) Oral health associated with incident diabetes but not other chronic diseases: A register-based cohort study. Front Oral Health 3: 956072. doi: 10.3389/froh.2022.956072
Diabetes ja suun sairaudet vaikuttavat toisiinsa ja vaikeuttavat hoitoa, Helsingin yliopiston tiedote 21.9.2022.

Lue myös
Etsitkö näitä?