Joitakin vuosia sitten huomasin, etten enää tuntenut eroa päivystämisen ja kiireettömän vastaanoton välillä. Kuuntelin vierestä, kun kollegat laskivat, montako päivystysvuoroa heillä olisi, ja ihmettelin, kun en tuntenut samanlaista tarvetta kirjanpidolle. Päivystys ja kiireetön olivat sekoittuneet arjessani kuin vesiväripaletin sininen keskelle ennen niin puhdasta keltaista värinappia.
Kun potilaat saapuivat paikkausajalle kuukausia tarkastuksen jälkeen, oli ero todellisuuden ja tarkastusstatuksen välillä kuin olisi verrannut Dubain kaupunkisiluettia vuoden 1973 hiekka-aavikkoon. Karies oli tulvinut apeksin kirkastumiksi kuin epäonnistuneesti padotut keitaat. Työpari lähti juosten etsimään apex-mittaria, potilas ja lääkäri yrittivät orientoitua ylläriin. Meno oli vielä ennakoimattomampaa kuin päivystyksessä koskaan.
Näissä olosuhteissa Herra Hoitotakuu ujuttautui vastaanotolleni. Kun sen läsnäolon tunsi odotusaulassa, alkoi potilaiden vastaanottoaikojen tiivistäminen ja kahvitaukojen typistys. Tuntui, että myös sen tukokset piti hoitaa hammashoitolassa, jotenkin. Olisipa tuolloin joku vakuuttanut, ettei Herra Hoitotakuun tukosten hoito kuulunut yksin kliinikoille, vaan esimerkiksi ministeriöiden ja työnantajan pöytiin.
Maaliskuussa palasin pitkän tauon jälkeen tekemään kiireetöntä vastaanottoa. Astuin tuttuun hoitohuoneeseen uteliain mielin.
Sisään tulvineen keväisen valon lisäksi päivät olivat aidosti kiireettömiä. Töissä oli mukavaa, prosessit kehittyneet ja hoitajaparien kanssa oli ilo tehdä töitä. Löysin myös pienen uuden lihaksen, musculus jarrutuksen. Kirjasin niukemmin kuin aiemmin, pidin kiinni tauoista ja pyrin välttämään hoitojen vaikutusten arviointia yläkanttiin. Yritin pitää mielessä erikoishammaslääkärit ja kollegat, jotka olivat kirkastaneet vaikuttavan hoidon periaatteita niin kursseilla kuin talvisilla kävelylenkeillä kanssani, kesken Katinkullan-lomiensa. Neuvoneet, mikä oli lopulta tarpeetonta ja mistä puolestaan oli odotettavissa suurin tiedossa oleva hyöty.
Suurin ero oli tapahtunut kuitenkin siinä, millaista henkilökohtaista vastuuta tunsin jonotilanteesta kliinikkona. Nora Savanheimo puki ilmiön sanoiksi helmikuussa (17.2.2023) Juuri nyt -palstalla.
– Hoitojonot ja hoitotakuun tiukentumisen aiheuttama paine ovat organisaation ratkaistavia asioita. Paine ei voi olla yksittäisen hammaslääkärin harteilla, hän kirjoitti.
Iso ja tärkeä lause niin monelle hammaslääkärille, erityisesti nuorille!
Työpaineiden helpottaminen edellyttää monia toimia, joista osaan voi vaikuttaa itse, osa on työyhteisön ja laajemmin yhteiskunnan käsissä. Ilman oman ajattelun muutosta ei paine vastaanotoilta kuitenkaan koskaan täysin häviä. Jokainen löytänee oman keinonsa. Minulla se oli pieni mielen lihas, musculus jarrutus, jonka ansiosta päivystys ja kiireetön hoito eivät enää sekoitu vesivärinapeissa.
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta