Joko voisi iloita siitä, että suu on viimein liitetty takaisin loppukehoon? Kroonisiin suun tulehdussairauksiin liittyvää yleisterveydellistä riskiä on tutkittu ahkerasti viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana, minkä seurauksena suunterveys ja hampaat ovat olleet viime aikoina hyvin esillä lehdistössä ja muissa medioissa.
Ehkä tämä tieto, joka on ollut hammaslääkäreillä jo pitkään, alkaa viimein saavuttaa sekä suuren yleisön että lääkärien tietoisuuden. Toivottavasti pian elämme aikaa, jolloin kardiologi suosittelee potilaalleen hammaslääkärin tarkastusta, ja diabeteshoitaja neuvoo potilastaan käymään säännöllisesti suuhygienistin vastaanotolla.
Kysymykseen, onko parodontiitin ja sydän- ja verisuonisairauksien välillä syy-seuraussuhdetta, ei ole pystytty edelleenkään vastaamaan. Tänä vuonna julkaistussa artikkelissa osoitettiin, kuinka parodontiittiin liittyvä geneettinen variaatio yhdistyy korkeaan verenpaineeseen. Työssä hyödynnettyä molekyyliepidemiologian tilastotieteellistä menetelmää, mendeliaanista satunnaistamista, voidaan käyttää hyväksi selvitettäessä syy-seuraussuhteita ja niiden suuntaa.
Koska menetelmä pienentää sekoittavien tekijöiden tuloksiin luomaa epävarmuutta, ja työhön oli liitetty samansuuntaisia tuloksia osoittava kliininen hoitokoe, tutkijat saattoivat tehdä johtopäätelmän, että parodontiitin ja korkean verenpaineen välillä on syy-seuraussuhde. Toki tämän yksittäisen tutkimuksen tulokset pitää vielä vahvistaa suuremmissa kohorttitutkimuksissa, mutta samanlaista tutkimusasetelmaa hyödyntäviä tuloksia olisi hyvä saada
lisää.
Viime vuonna julkaistussa suomalaistutkimuksessa lapsuuden ientulehdus ja karies yhdistyivät aikuisuuden valtimokovettumatautiriskiin. Artikkeliin liitetyssä pääkirjoituksessa todettiin, että assosiaatiolla on kaksi mahdollista selitystä. Ensinnäkin on mahdollista – kenties myös todennäköistä – että lapsuuden huono suunterveys jatkuu aikuisenakin. Aikuisilla on paljon tutkimusnäyttöä parodontiitin ja valtimokovettumataudin yhteydestä. Tällöin hampaiden ja kiinnityskudosten hoito pienentäisi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Toiseksi, kroonisilla suun tulehduksilla ja valtimokovettumataudilla on lukuisia yhteisiä riskitekijöitä, kuten ikä, sukupuoli, tupakointi ja epäterveellinen ruokavalio. Tässä tapauksessa hammashoito ei pienentäisi sydän- ja verisuonisairausriskiä.
Toisaalta, onko tieto syy-seuraussuhteesta parodontiitin hoidon kannalta oleellinen? Tällä hetkellä suurin osa parodontiitin hoitokokeista on päätynyt suotuisaan tulokseen, jossa hoito parantaa diabeteksen sokeritasapainoa, laskee verenpainetta, parantaa verisuonten endoteelin toimintaa, hillitsee matala-asteista tulehdusta ja parantaa lipidiprofiilia. Yleisterveydellinen näkökulma ja hoidon suotuisat vaikutukset motivoivat sekä potilasta että hammaslääkäriä, mutta onhan parodontiitti hoidettava muutenkin, joka tapauksessa. Tulehdusprosessi on saatava pysähtymään, ikenien verenvuoto loppumaan ja kiinnityskudokset terveiksi. Kun omat hampaat saadaan säilytettyä ja hyvä purenta ylläpidettyä, on sillä toiminnallista ja ravitsemuksellista merkitystä, mistä yleistila edelleen hyötyy.
Suun kroonisten tulehdusten hoito on olennainen osa terveyden ylläpidossa ja riskitekijöiden hallinnassa. Tulevaisuuden tutkimustulokset meiltä ja maailmalta tulevat todennäköisesti ja toivottavasti vielä painottamaan tätä. Hammaslääketieteen ammattilaiset tekevät kansanterveydellisesti tärkeää työtä.