Keskustelu oikeudesta diagnoosin tekemiseen on ollut viime aikoina pinnalla kansanedustaja Sari Sarkomaan jätettyä aiheesta kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministerin vastattavaksi. Sarkomaa tiedusteli, mitä toimia hallitus aikoo tehdä sen selvittämiseksi, voitaisiinko suuhygienisteille myöntää oikeus diagnosoida hampaiden kiinnityskudossairauksia.
Hammaslääkäriliiton kanta tähän on yksiselitteisen selvä: suunterveys on kokonaisuus ja oleellinen osa ihmisen yleisterveyttä, jota ei voi pilkkoa osiin. Oikeus diagnosoida suun sairauksia kuuluu – ja sen tulee kuulua myös vastaisuudessa – hammaslääkärille.
Hammaslääkärin oikeudesta päättää hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta säädetään laissa terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Lain ensimmäisessä pykälässä todetaan, että lain tarkoituksena on edistää potilasturvallisuutta sekä terveydenhuollon palvelujen laatua.
Keskeinen syy, miksi oikeus suun sairauksien diagnosointiin on rajattu laissa hammaslääkärille, on hammaslääketieteen lisensiaatin nykyisellään 5,5 vuoden koulutuksen tuoma laaja-alainen osaaminen ja ammattitaito. Oikea diagnoosi, sairauden luokittelu, hoitosuunnitelman tekeminen ja ennusteen arviointi edellyttävät syvää ymmärrystä sairauksien tautimekanismeista ja sairauksien syntyyn vaikuttavista monimuotoisista riskitekijöistä. Kliinisen tutkimuksen lisäksi diagnoosi ja hoitosuunnitelma edellyttävät usein myös röntgenkuvantamista, laboratoriotutkimuksia ja niiden tulkintaa sekä erilaisten suunterveyteen yhteydessä olevien lääkitysten ja liitännäissairauksien huomioimista. Nämä kuuluvat olennaisena osana hammaslääketieteen lisensiaatin koulutukseen.
Myös diagnoosin oikea-aikaisuus on keskeistä hoidon onnistumisen kannalta. Suun sairauksien ja tilojen kirjo on laaja, ja oikeaan diagnoosiin päätyminen vaatii kykyä ja osaamista myös erotusdiagnostiikkaan. Virheellinen diagnoosi johtaa väärään hoitoon ja pahimmassa tapauksessa tilan komplisoitumiseen.
Hammaslääkärin tekemä tutkimus, diagnoosi ja hoitosuunnitelma eivät ole mikään luksustuote, vaan jokaisen kansalaisen perusoikeus, mikä mahdollistaa myös sujuvan työnjaon eri suun terveydenhuollon ammattiryhmien välillä riskeeraamatta potilasturvallisuutta. Tämä on olennaista yhteiskunnan resurssien tarkoituksenmukaisen jakamisen kannalta.
Ammattihenkilölaissa hammaslääkärille säädetty oikeus päättää hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta ei ole vain ammattikunnallemme suotu etuoikeus, vaan myös erityinen velvollisuus ja tehtävä, kuten ministeri Rydman kirjoitti vastauksessaan kansanedustaja Sarkomaan kysymykseen. Tutkimus ja diagnoosi muodostavat oikeutuksen toimenpiteelle. Parasta edunvalvontaa ammattikuntamme oikeuksien säilymisen kannalta myös jatkossa onkin, että täytämme tämän velvollisuuden täsmällisesti ja tinkimättä jokaisessa tilanteessa.
Pia Helander
Hammaslääkäriliiton puheenjohtaja
Tuomas Saxlin
Hammaslääkäriliiton hallituksen jäsen
Apulaisprofessori, parodontologia ja suugeriatria