Vaikka omahoidon kohentamiseen sitoutuneen hammashoitotiimin toiminta olisi hyvinkin tuloksellista, lasten ja nuorten kariestilanteen väestömittaista hallintaa ei ole järkevää toteuttaa siten, että terveysohjausta suunnataan pelkästään paljon korjaavaa hoitoa tarvitsevien potilaiden omahoidon kohentamiseen.
Paljon hoitoa tarvitsevien potilaiden terveysohjaus on toki välttämätöntä, ja onnistuessaan se voi ratkaisevasti parantaa yksittäisten potilaiden mahdollisuuksia välttyä uusilta ongelmilta. Siitä ei kuitenkaan ole apua, jos tavoitteena on uusien ongelmapotilaiden ilmaantuvuuden vähentäminen. Niinpä samanaikaisesti tuleekin huolehtia siitä, että syntyvien lasten elinikäisen suunterveyden perustan rakentaminen on asianmukaisella tolalla.
Mutta miten rakentaa kaikkien lasten suunterveyden elinikäistä perustaa? Siihen kuuluu, että lapset totutetaan jo ensimmäisten maitohampaiden puhjetessa siihen, että hampaat harjataan kahdesti päivässä ja että tästä tavasta pidetään kiinni poikkeuksia tekemättä. Lisäksi tulee pyrkiä siihen, että lapsen ravitsemus ja ruokatottumukset ovat kasvun ja kehityksen kaikissa vaiheissa terveellisiä myös suunterveyden näkökulmasta.
Tehtävä ei ole helppo. Kouluikäisillä ja aikuisilla tehtyjen kyselytutkimusten perusteella hampaiden harjaus aamuin illoin ei ole sellainen suomalaiseen kulttuuriin kuuluva piirre, josta vanhemmat pitäisivät tinkimättömästi kiinni lapsia kasvattaessaan.
Kaiken kansan suuhygienian kohentaminen ja vanhempien tukeminen heidän kasvattaessaan lapsia ahkeriksi hampaiden harjaajiksi edellyttävät sinnikästä kulttuurista muutostyötä, joka ei onnistu pelkästään suun terveydenhuollon palvelujärjestelmän piirissä tehtävin toimenpitein. Keskeisiä muita toimijoita ovat äitiys- ja lastenneuvolat, päivähoito, varhaiskasvatus ja peruskoulu.
Neuvoloiden osalta suunterveyden perustan rakentamiseen liittyvät asiat on sisällytetty jo vuonna 2004 ilmestyneeseen julkaisuun Lastenneuvola lapsiperheiden tukena. Opas työntekijöille. (STM:n oppaita 2004:14), mikä on hieno asia. On kuitenkin harmillista, että oppaan hyvät neuvot eivät ole käytössä läheskään kaikissa neuvoloissa.
Muidenkin potentiaalisten yhteistahojen ongelmana voi olla, että hampaiden harjausta ei välttämättä pidetä niin tärkeänä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvänä asiana kuin suunterveyden ammattihenkilöt sitä pitävät. Siksi tarvitaan eri yhteistyötahoihin ja niiden toimintaa ohjaaviin viranomaisiin kohdennettua vaikuttamistyötä, jonka seurauksena hyvän suuhygienian tärkeys toivottavasti ajan mittaan ymmärretään nykyistä paremmin.
Kariesaktiivisten lasten hoito on usein haasteellista
Kariesvauriot eivät jakaudu tasan lasten ja nuorten kesken. THL:n tilastojen mukaan 61,3 %:lla 12-vuotiaista ei ollut ainoatakaan karieksen vaurioittamaa pysyvää hammasta (DMFT=0) vuonna 2019. Koko ikäluokan DMFT-keskiarvo oli 0,9. Niillä lapsilla, joilla kariesvaurioita oli, DMFT-keskiarvo oli 2,3. Tarkastetuista 12-vuotiaista 4,6 %:lta löytyi enemmän kuin kaksi paikkaushoidon tarpeessa olevaa hammasta. Näiden tilastolukujen valossa karies muodostaa todella ison ongelman vain hyvin pienelle osalle 12-vuotiaita.
Vastaanotoille ilmaantuu kuitenkin silloin tällöin lapsia, joille paikkausta vaativia kariesvaurioita on kasautunut paljon. Tällöin invasiivisen hoidon tarpeessa olevat vauriot on toki paikattava, mutta se ei vielä riitä. Eettisesti kestävään hoitoon kuuluu, että myös noninvasiivisen hoidon tarpeessa olevat kariesvauriot hoidetaan yhteistyössä potilaan kanssa. Lapselle ja hänen huoltajilleen on lisäksi tarjottava mahdollisuus saada ohjausta sellaiseen omahoitoon, jonka turvin uusien paikkaushoitoa vaativien kariesvaurioiden ilmaantuminen voidaan välttää.
Jos lapsen huonon kariestilanteen taustalla on riittämätön suuhygienia ja epäterveelliset ruokatottumukset, tämäkin tehtävä on haasteellinen. Lapsen kiinnostus omahoidon kohentamiseen voi olla vähäinen, eivätkä lapsen huoltajatkaan aina koe suunterveyttä niin tärkeäksi, että olisivat valmiita sitoutumaan yhteisiin yrityksiin tilanteen parantamiseksi. Joskus yrityksissä toki onnistutaan, mikä antaa voimia ryhtyä taas toimeen, kun seuraava karieksen vuoksi paljon hoitoa tarvitseva lapsi taas sattuu kohdalle.