Post

TiedeuutinenJoka toisella suomalaisaikuisella on viisaudenhammas tallella

13.3.2020Annika Nissinen
(Kuva: iStockphoto)
(Kuva: iStockphoto)

Suomalaistutkimuksen mukaan viisaudenhampaita löytyy lähes puolelta yli 30-vuotiaista aikuisista. Noin viidennes viisaudenhampaista on puhkeamattomia. Iäkkäämmillä poistoihin liittyvät riskit ovat suurempia, minkä vuoksi sairauksille alttiita viisaudenhampaita suositellaan poistettavan nuorena.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa viisaudenhampaiden esiintyvyyttä laajasti yli 30-vuotiaiden aikuisten osalta ja samalla tutkia niiden selviytymistä sekä hoidontarvetta. Tutkimuksessa oli mukana lähes 6 000 suomalaisaikuista, jotka olivat iältään 30–97-vuotiaita. Heidän suunsa oli tutkittu kliinisesti ja lisäksi röntgenkuvattu Terveys 2000 -tutkimuksen yhteydessä.

Röntgenkuvista löytyi kaikkiaan 5 912 viisaudenhammasta. Lähes puolella tutkituista oli jäljellä yksi tai useampi viisaudenhammas. Neljä säilynyttä viisaudenhammasta oli keskimäärin 8 prosentilla, mutta nuorimmassa ikäryhmässä noin 18 prosentilla. Suurin osa (57,3 %) suissa olevista viisaudenhampaista sijaitsi alaleuassa. Kaikkiaan noin neljältä prosentilta kliinisesti hampaattomiksi luokitelluista löytyi röntgenkuvista viisaudenhampaita tai niiden jäänteitä.

Suurin osa niistä, joilla ei ollut yhtään viisaudenhammasta jäljellä, kuului vanhimpien ikäryhmään (≥ 70 vuotta). Lisäksi he olivat useammin naisia, alemmin koulutettuja ja asuivat maaseudulla. Iäkkäimmistä 18,4 prosentilla oli jäljellä viisaudenhampaita.
Kaikki viisaudenhampaat jaettiin kolmeen ryhmään: puhjenneisiin, pehmytkudokseen impaktoituneisiin ja luuhun impaktoituneisiin. Hieman yli viidenneksellä tutkituista oli vähintään yksi impaktoitunut viisaudenhammas. Impaktoituneita hampaita oli useammin nuoremmilla aikuisilla. Kolmannes röntgenkuvissa näkyvistä viisaudenhampaista oli impaktoituneita.

Tutkijat huomauttavat, että varsinkin puhkeamattomat mutta myös muut viisaudenhampaat voivat aiheuttaa hoidontarvetta yllättäen. Viisaudenhampaissa on myös aiempien tutkimusten mukaan usein sairauden merkkejä. Etenkin iäkkäimmille ja hauraimmille vanhuksille viisaudenhampaan poisto voi olla iso riski. Riskien minimoimiseksi tietyt viisaudenhampaat suositellaan Käypä hoito -suosituksen mukaan poistettavan nuorena, mielellään ennen 25 vuoden ikää.

Lähde: Ventä I, Vehkalahti MM, Huumonen S, Suominen AL. Prevalence of third molars determined by panoramic radiographs in a population-based survey of adult Finns. Community Dent Oral Epidemiol 2020. Julkaistu verkossa 30.1.2020.

Lue myös
Etsitkö näitä?