Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opiskelijat saavat jatkossa osasta kursseista numeroarvosanan sijaan hyväksytty- tai hylätty-merkinnän. Prekliinisen vaiheen kursseja koskevan muutoksen on tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2023.
Kuopion hammaslääketieteen opiskelijoita edustava Dentina Ry teki jäsenilleen kyselyn muutokseen liittyen viime vuoden lopulla, kun aiheesta käytiin keskustelua. Hammaslääketieteen yksikkö käytti kyselyn tuloksia päätöksenteon tukena.
Dentinan hallituksen puheenjohtaja Essi Rautiala kertoo, että opiskelijoilla oli mielipiteitä arviointikäytännön muutokseen liittyen niin puolesta kuin vastaan.
– Koettiin, että uusi arviointitapa voisi vähentää suorituspaineita ja vertailua opiskelijoiden kesken. Osaa arvosanat puolestaan kannustavat opiskelemaan, ja niiden avulla koetaan, että omaa osaamista voidaan arvioida paremmin.
Rautiala kertoo, että opiskelijat pohtivat myös sitä, nouseeko hyväksymisraja tenteissä, ja miten se vaikuttaa suorituspaineisiin.
– Selkeää linjausta ei ole tiedossa, mikä tulee olemaan esimerkiksi tenttien läpäisyraja.
Kliinisen vaiheen opinnoissa arviointi tulee pysymään ennallaan. Lisäksi opettajat voivat päättää itsenäisesti oman opintojaksonsa arviointiasteikosta. Kun arviointi muuttuu, sen vaikutuksia tullaan seuraamaan ja opiskelijoilta kuullaan palautetta.