Uutiset

KoronavirusTHL lievensi koronaohjeistusta

3.4.2023Outi Hautamäki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on päivittänyt ohjeistustaan suunterveydenhuollon varotoimista koronatartuntojen estämiseksi.

– Tavanomaisiin hygieniakäytäntöihin voi palata niiden potilaiden hoidossa, joilla ei ole COVID-19-tautiin viittaavia oireita, kertoo THL:n ylihammaslääkäri Ulla Harjunmaa.

COVID-19-potilaiden osalta suositellaan palattavan muutoin tavanomaisiin hygienia- ja muihin käytäntöihin, paitsi suositellaan, että edelleen annetaan vain kiirehoito, hoitava henkilöstö käyttää FFP2- tai FFP3-suojaimia ja potilas purskuttelee edelleen ennen toimenpidettä. Turvaväleistä ja mahdollisimman lyhyestä oleskelusta odotustiloissa on hyvä pyrkiä huolehtimaan, ja koronapotilaille suositellaan kirurgisen suu- ja nenäsuojuksen käyttämistä muutoin kuin hoitotoimenpiteiden aikana.
THL:n suositus on, että altistunut työntekijä voi jatkaa työssä, jos hän käyttää jatkuvasti kirurgista suu-nenäsuojusta tai harkinnan mukaan venttiilitöntä FFP2- tai FFP3-hengityksensuojainta 10 vuorokautta altistumisen jälkeen eikä hoida vaikeasti immuunipuutteisia potilaita.

Sairaana ei pidä edelleenkään mennä töihin. Oireiselle työntekijälle suositellaan koronavirustestin tekemistä. Työhön voi palata, kun oireet ovat selkeästi vähentyneet ja kuume poissa. Jos työhön palataan aiemmin kuin viisi vuorokautta oireiden alkamisesta, työntekijän on suositeltavaa käyttää venttiilitöntä FFP2- tai FFP3-hengityksensuojainta.

– Huomiona, että virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tilannekohtaisen arvion perusteella päättää altistuneen työntekijän karanteenista tai työstä poissaolosta tai antaa hänelle muita ohjeita tartuntojen leviämisen estämiseksi. Huomiona myös, että ohje on suositus eikä se ole juridisesti velvoittava, kuten ei aiemminkaan ole ollut, Harjunmaa toteaa.

Lue koko ohjeistus THL:n verkkosivuilta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-sars-cov-2/ohje-suun-terveydenhuollon-yksikoille-covid-19-epidemian-aikana

Lue myös
Etsitkö näitä?