Pitkittynyt koronatauti, niin sanottu long covid, on puhututtanut niin maallikoita, kliinikoita kuin tutkijoitakin. Tuoreessa artikkelissaan amerikkalaiset tutkijat (Høeg ym.) tiivistävät long covidin tutkimukseen liittyviä yleisiä ongelmia, jotka ovat todennäköisesti entisestään
sekoittaneet muutenkin sakeaa koronasoppaa.
Ensimmäinen haaste on long covidin määrittely, jossa esimerkiksi viiden kansainvälisen terveysjärjestön välillä on suurta vaihtelua. Mielenkiintoisesti mikään määritelmistä ei edellytä syy-yhteyttä koronainfektion ja uusien oireiden välillä, mikä tarkoittaa, että kaikki uudet oireet vahvistetun tai epäillyn infektion jälkeen, riippumatta niiden aiheuttajasta, voidaan katsoa long covidiin sopiviksi löydöksiksi. Määritelmiä monimutkaistaa, että long covidiin on yhdistetty yli 200 eri oiretta.
Suurimmasta osasta long covidiin liittyvistä tutkimuksista puuttuu kontrolliryhmä. Vertailuryhmän olemassaolo tutkimuksissa on kriittisen tärkeää, varsinkin kun sairauden määritelmä on näin epäselvä sisältäen lukuisia yleisiä oireita, eikä taudin luonnollinen kulku ole hyvin tiedossa. Kontrollien pitää olla myös hyvin valittuja, niin että ne vastaavat tapauksia riittävän tarkasti. Lisäksi tutkimusväestöä ei kannata valikoida rekrytoimalla esimerkiksi erityisesti long covidista kiinnostuneita tai muulla sellaisella tavalla, joka ei tuota mielenkiinnon kohteena olevaa väestöä edustavaa otosta.
Tutkijoiden mukaan luotettavat tutkimukset antavat lohduttavia arvioita long covidin yleisyydestä. Isossa-Britanniassa tehtyjen kansallisten kyselyjen mukaan itse raportoidun long covidin esiintyvyys aikuisilla ja lapsilla on 2,9 %. Toisaalta kahdentoista yleisen long covidiin liitetyn oireen esiintyvyys oli samoissa kyselyissä 5,0 % 12–16 viikkoa testipositiivisen infektion jälkeen ja 3,4 % vertailuryhmässä, joka vastasi iältään, sukupuoleltaan, terveydeltään ja sosiodemografisilta tekijöiltään infektion sairastaneita tapauksia, mutta heillä ei ollut positiivista koronatestiä. Sveitsiläinen tutkimus havaitsi satunnaisesti valituissa koululuokissa vuonna 2020, että long covidiin liittyvät oireet olivat käytännössä yhtä yleisiä sairastetusta taudista riippumatta: 9 %:lla COVID-vasta-ainepositiivisista 12–16-vuotiaista lapsista oli vähintään yksi oire neljän viikon jälkeen ja 10 %:lla niistä, joilla ei ollut vasta-aineita.
Lohduttavaa on myös se, että myöhemmin ilmaantuneisiin koronavariantteihin, kuten omikroniin, on liitetty jopa selvästi yli puolet vähemmän pitkittyneitä oireita kuin alpha-varianttiin.
Tutkijat tiivistävät viestinsä toteamalla, että kelvottomat määritelmät ja puutteelliset menetelmät eivät palvele niitä, joita lääketiede pyrkii auttamaan.
Mikä long covid?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee verkkosivullaan, että long covidin tärkeimmät oireet ovat voimakas uupumus, hengenahdistus, kykenemättömyys ajatella selkeästi tai keskittyä (“aivosumu”), oireet kestävät vähintään kaksi kuukautta eikä niitä voi selittää muulla diagnoosilla. Oireet saattavat ilmetä uudelleen heti akuutin COVID-19-taudin jälkeen tai jatkua sen jälkeen. Lisäksi oireiden kirjo ja voimakkuus voi vaihdella ajan myötä, aaltoilla tai palata uudelleen. Stressi ja fyysinen rasitus voivat pahentaa oireita. Verkkosivulla todetaan, että tarkkaa taudin määritelmää ei ole.
Kirjallisuutta:
Høeg TB, Ladhani S, Prasad V. How methodological pitfalls have created widespread misunderstanding about long COVID. BMJ Evidence-Based Medicine 2023. doi: 10.1136/bmjebm-2023-112338.
Viitteet alkuperäistutkimuksiin ovat kaikille avoimessa artikkelissa.