Tiede

PalkitutPalkinto kongressiesityksestä motivoi jatkamaan tutkimusta

15.11.2024Sanni Räsänen
Victoria Sitnikova esitti alkuperäisen posterin European Academy of Orofacial Pain and Dysfunction (EAOPD) -kongressissa Tukholmassa. Kuva: Ari Laine.

Hammaslääkäripäivät kokosi edellisvuosia runsaamman määrän kansainvälisesti tunnustettuja suomalaisia tutkimuksia hammaslääketieteen eri osa-alueilta. Uudella konseptilla toteutettuun näyttelyyn osallistui 42 esitystä, joiden joukosta palkittiin erityisesti yksi ajankohtainen ja mielenkiintoinen tutkimus. A moderate dose of botulinum toxin type A for the relief of chronic orofacial pain: a randomized, controlled, double-blind clinical trial on HLL Victoria Sitnikovan ensimmäinen tutkimus.

Tutkimus käsittelee tyypin A botuliinitoksiinin tehokkuutta verrattuna lumehoitoon kasvojen alueen kivun hoidossa. Botuliinitoksiini ei ole TMD-lihaskipupotilaiden ensisijainen hoitomuoto, sillä näyttö sen vaikutuksista on niukkaa. Se on kuitenkin kokeilemisen arvoinen hoitomuoto, jos konservatiiviselle hoidolle ei saada vastetta.

– Kipupotilaiden hoidossa jo pelkällä intervention lumevaikutuksella on suurta merkitystä. Tästä syntyi innostus lähteä selvittämään, mikä on botuliinitoksiinin lisäarvo lumelääkkeeseen verrattuna, Sitnikova kertoo.

Lähtökohtaisesti Sitnikovan ei ollut tarkoitus ryhtyä tutkijaksi, mutta mielenkiintoinen aihe vei mukanaan. Hän kiittää alkuinnostuksesta omaa ohjaajaansa, EHL, dosentti Olli Terosta, jonka rohkaisusta ja alkupanoksesta tutkimus lähti käyntiin.

Tulevaisuudessa olisi hyvä tutkia, onko botuliinitoksiinin pitkäaikaisella käytöllä ja lihaksia atrofioivalla vaikutuksella merkitystä TMD:n hoidossa elämänlaadullisesti. Sitnikova näkee monenlaisia jatkotutkimusmahdollisuuksia aiheesta, ja alkuperäisestäkin datasta on osia vielä julkaisematta.

– Palkinto ehdottomasti kannustaa jatkamaan tutkimustyötä, Sitnikova kiteyttää.

Apollonian koulutustoimikunnan kongressiesitystoimikunnalle valinta ei ollut helppo, sillä laadukkaita kongressiesityksiä oli paljon ja ne toivat esiin uusia, kiinnostavia näkökulmia. Toimikuntaan kuuluivat dosentit Battsetseg Tseveenjav, Anna-Sofia Silvola, Antti Kämppi ja Merja Laine.

– Tämän kauden aikana konkaritutkijoidemme lisäksi runsas määrä nuoria tutkijoita on esittänyt tutkimustuloksensa maailmalla ja mahdollisesti myös verkostoitunut kansainvälisesti, mikä on Apollonian kongressiapurahan tavoitteissa. On ilahduttavaa huomata uusia tutkijapolvia tutkimusryhmissä ja -hankkeissa, toimikunnan jäsen Tseveenjav iloitsee.

Lue myös
Etsitkö näitä?