Uutiset

Juuri nytKohtaamisia hyvinvointialueilla

6.4.2023Nora Savanheimo

Työelämä tuntuu nykyään olevan jatkuvassa muutoksessa.

Terveydenhuollossa hyvinvointialueille siirtyminen lienee vuosikymmeniin suurin muutos. Muutokseen liittyy aina odotuksia, kysymyksiä, epävarmuutta, huolta ja ongelmiakin. Se, miten ihmiset muutokseen reagoivat, on yksilöllistä. Toiselle riittää asiasta tiedoksi sähköposti, toinen tarvitsee aitoa kohtaamista kasvotusten, keskustelua ja kuuntelua.
Kokemukseni mukaan työelämän muutokset onnistuvat parhaiten, kun henkilöstöä kuunnellaan aidosti ja muutos tehdään yhdessä. Kun tukea ja tietoa työelämässä tarvitaan, olemme me asiantuntijat Hammaslääkäriliitossa teitä hammaslääkäreitä varten. Liiton juuri päättynyt hyvinvointialuewebinaarien sarja on tästä yksi esimerkki.

Sote-uudistukseen liittyvät lait hyväksyttiin kesällä 2021, ja Hammaslääkäriliiton vuoden 2022 toimintasuunnitelmaan kirjattiin uudistukseen liittyvät tilaisuudet uuden aluejaon mukaan. Ajatus oli nimenomaan tavoittaa hammaslääkärit muutoksen keskellä, tarjota tietoa ja aikaa keskustelua ja kysymyksiä varten. Toiveenamme oli myös, että alueella eri sektoreilla työskentelevät hammaslääkärit tulevat tutuksi toisilleen. Olen erityisen iloinen siitä, että näihin tilaisuuksiin osallistui marraskuun 2022 ja helmikuun 2023 välillä lähes 900 hammaslääkäriä. Olen myös kiitollinen alueiden tilanteesta kertovista johtavien hammaslääkärien ja luottamusmiesten puheenvuoroista.

Hyvinvointialuewebinaarit ovat saaneet hyvää palautetta ja kiitosta. Tällä kertaa toteutus oli webinaareina, jotta kaikilla oli tasavertainen mahdollisuus osallistua etäisyyksistä huolimatta. Onneksi pääsemme jälleen kohtaamaan myös läsnä ollen. Välillä on helpompi kysyä ja keskustella mieltä askarruttavista asioista, kun kohdataan kasvotusten.
Kerroin webinaareissa, että meihin asiantuntijoihin voi aina ottaa yhteyttä. Ilahduttavasti osa teistä viestittelee sähköpostilla säännöllisesti kuulumisia, osa tarttuu puhelimeen, kun on kysyttävää ja osa purkaa sydäntään, kun kohdataan.

Vuonna 2022 Hammaslääkäriliitto järjesti jäsenille yhteensä noin 50 erilaista koulutusta ja tapahtumaa. Tilaisuuksia järjestettiin sekä paikan päällä ympäri Suomea että etänä ja hybriditilaisuuksina. Näihin tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 2 000 opiskelijaa ja hammaslääkäriä.
Olemme kuulolla. Miten sinä haluaisit tavata meidät, minkä aiheen parissa ja millaisia tilaisuuksia toivot Hammaslääkäriliiton jatkossa järjestävän?

Nora Savanheimo
Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtaja

 

Lue myös
Etsitkö näitä?