Varoitettiin, että ensimmäiset vuodet menevät hujauksessa. Yksi silmänräpäys ja ne ovat isoja ja omatoimisia, eivätkä kaipaa jatkuvaa vahtimista ja opastusta.
Nyt juuri niin on päässyt käymään.
Meistä vastavalmistuneista on kasvanut ihan oikeita hammaslääkäreitä. Jononpurkajia, erikoistuvia, vastuuhammaslääkäreitä ja oman klinikan perustajia. (Meidän lapset sen sijaan, mitä nyt tiedän, ovat yhä vallankin pieniä ja ohjauksen tarpeessa.) Joskus tulen töistä pää pyörällä siitä aikuisuuden kokemuksesta, jonka työpaikalla vastaansa saa.
Esimerkiksi silloin, kun soitan ptg-kuvassa näkyvästä kystasta erva-alueen yliopistosairaalaan. Konsultoitava kollega on kahta vuotta alemmalta kurssilta, siltä, joka porasi ekaa kariesleesiota kumarasti keskittyneessä ja jännittyneen jäykässä asennossa. Missä välissä hänkin kirralle venähti?
Tässä lehdessä hammasklinikka hakee työpaikkailmoituksella uutta lääkäriä. Johtavan hammaslääkärin yhteystiedot näyttävät tutulta. Se nuori kollega palautti juuri artikulaattorinsa yliopistolle ja kirjoitti erinomaisia tenttitärppejä. Millä aikaa hänkin nyt!
Minussakin on meneillään jotain: verekkään toimenpiteen jälkeen hammashoitajaharjoittelija huoahtaa kalpeana ja hörppää vettä. Olen itse ollut niin työn touhussa, että olen tyystin unohtanut, miten ilkeältä kudokset voivat ensikertalaisesta näyttää. Minä, joka pakenin rotan dissektiossa käytävälle.
Seuraavana soitan kollegan puolesta työnjaollisen puhelun – vastuuhammaslääkärin hommia. Väännän ja neuvottelen, kerron kannastamme. Asian ratkeamisen kunniaksi merkitsen kalenteriin työtuntien tasauspäivän.
On tosi kivaa olla tässä pisteessä, vastuullistettuna ja velvoitettuna, kuten muutkin hammaslääkärit. Mutta onhan se nyt aikamoista.
Tänäkin syksynä aloittaa moni syventävän käytännön harjoittelunsa. Kesän kanditkin käyvät lukukauden mittaan keikkailemassa, jos opinnoilta ehtivät.
Vanhemmat kollegat saavat varautua ovenkoputuksiin ja hanskapaketti kainalossa tehtyihin pyrähdyksiin naapurihuoneissa. Hammashoitajat
synkronoivat itsensä uuden työparin hitaampaan tahtiin. Ajanvarauspuhelimessa jarrutellaan kuuliaisena; nuorimman hammaslääkärin vihreitä aikoja täytetään maltilla, vaikka kaikkien muiden ajanvarauskirjojen täyttäminen muistuttaa ranskalaista taskuparkkeerausta.
Mutta se on ihan hetkessä ohi.
Tulee niin pian aika, kun he osaavat itse varoa hermoja, allemenoja ja bisfosfonaatteja. Kun he jäävät hoitamaan päivän viimeistä turvotusta, ja voit hyvillä mielin ja pykälien mukaan lähteä itse kotiin.
Koittaa sekin kevät, kun he vetävät luennon kolmellekymmenelle etäpaikkakunnalle ja saat hyvät muistiinpanot. Vastineeksi suositat hyvää hierojaa ensimmäisiin niskajumeihin.
Tulee aika, kun hän on kasvanut kollegaksesi, joka ei vie aikaasi, vaan jakaa taakkasi.
Sinnikkyyttä kaikille uusille hammaslääketieteen opiskelijoille ja heidän opettajilleen! Päivät, tenttialueet ja ekat juurihoidot ovat ehkä pitkiä, mutta vuodet töissä juoksevat sitäkin nopeammin.
Anni Temonen
toimittaja / Nuori poraa