Post

KoulutusEtäopetus edelleen arkea

13.8.2020Juha Korhonen

Koronatilanne vaikuttaa hammaslääketieteen opintoihin myös alkavalla lukukaudella. Useimmissa yliopistoissa luento-opetus tapahtuu ainakin osittain etänä.

Kliininen harjoittelu alkoi monessa opetushammashoitolassa muutamaa viikkoa tavallista aiemmin. Niin Turussa, Oulussa kuin Itä-Suomen yliopistossa osa kandeista palasi klinikkaan jo elokuun ensimmäisellä viikolla.

Oulun hammaslääketieteen opiskelijoista neloskurssilaiset ovat jo ehtineet täydentää keväällä rästiin jääneitä opintoja kruunu- ja siltaprotetiikassa sekä juuri- ja oikomishoidossa. Kuopiossa opetusklinikka oli avoinna rajoitetusti myös kesäkuussa neljännen vuosikurssin opiskelijoille.

Uudet kolmoskurssilaiset aloittavat harjoittelun normaaliin tapaan, mutta yliopistojen asettamien rajoitusten puitteissa.

– Etukäteen on suunniteltu ryhmien koko, turvavälit sekä suojaus ja rajoitettu liikkumista yhteisissä tiloissa. Harjoitukset pyritään toteuttamaan pienemmissä ryhmissä, ja huomioimme riskiryhmiin kuuluvat opiskelijat, kertoo koulutussuunnittelija Leena Lampinen Itä-Suomen yliopistosta.

Osa yliopistoista pyrkii järjestämään jonkin verran lähiopetusta ainakin ensimmäisen vuoden opiskelijoille, mahdollisesti muutoinkin.

– Teoriaopetus järjestetään lähiopetuksena, kun siirtyminen kotiin kesken opiskelupäivän ei ole ajallisesti mahdollista. Tämä koskee myös muita kliinisiä vuosikursseja, kertoo Oulun yliopiston HLL-tutkinto-ohjelmavastaava Raija Lähdesmäki.

Turun opetushammashoitolassa elokuu on aloitettu pienempimuotoisilla töillä, kuten lapsipotilaiden hoidolla. Opetuksen ylihammaslääkäri Taina Raunio kertoo, että samalla on luotu järjestelmä, jossa jokainen kontakti mahdollisten tartuntojen sattuessa on jäljitettävissä.

– Toivotaan, että opiskelijat myös muualla kuin klinikassa ollessaan toimisivat vastuullisesti, Raunio toteaa.  

Helsingin yliopistossa osa ensimmäisen vuosikurssin opinnoista pyritään pitämään lähiopetuksena, mutta turvavälejä valvotaan ja opiskelijat saapuvat saliin porrastetusti tiukalla aikataululla.

Opinnot Helsingissä eivät olleet ehtineet alkaa, ennen kuin tämä lehti oli lähtenyt painoon. Yliopistonlehtori Terhi Karaharju-Suvanto muistuttaakin, että moni asia saattaa syksyn myötä muuttua.

– Kun käytäntöjä käynnistetään, samalla seurataan aktiivisesti koronatilanteen muutoksia.

Lue myös
Etsitkö näitä?