Pekka Kangasniemen työura alkoi kliinikkona, mutta pian hän päätyi myös opettajaksi Turun hammaslääketieteen laitokselle. Siellä hän vastasi korjaavan karieshoidon ja morfologian luennoista ja kliinisen työn kursseista.
– Se oli tavattoman antoisaa aikaa, joka antoi käytännön näkemyksen siitä, mihin opiskelijat pystyvät ja millä välineillä he työskentelevät, Kangasniemi muistelee.
Siihen aikaan opiskelijat ostivat itse instrumenttinsa.
– Laitos osti instrumentit yleiseen käyttöön. Niissä oli puutteita, ja huomasin, että siitä syystä opiskelijoilla ei ollut mahdollisuuksia hyviin kliinisiin tuloksiin, Kangasniemi sanoo.
– Joukossa oli instrumentteja, joilla ei ollut mahdollista toimia kunnolla. Ne olivat epäergonomisia, heikoista mate-riaaleista valmistettuja ja vaikeasti tunnistettavia.
Kangasniemelle tuli halu kehittää parempia instrumentteja. Vuonna 1973 hän perusti entisen oppilaansa Antti Yli-Urpon kanssa Lääkintämuovi Oy:n. Yrityksen oli tarkoitus toimia useamman tukijalan varassa, joista yksi olisi käsi-instrumenttien kehittäminen.
Toiminta kuitenkin käynnistyi sairaalakäyttöön tarkoitettujen kertakäyttömuoviruiskujen valmistuksella.
Tuotanto lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten öljykriisi moninkertaisti muoviraaka-aineiden hinnan. Samalla suuret kansainväliset yritykset pyrkivät Suomen markkinoille ja pystyivät kilpailemaan hinnoilla. Lääkintämuovista jäi jäljelle vain nimi.
Toiminta jatkuu
– Ehdotin purjehduskavereilleni Tauno ja Eino Lumpeelle, että aloitamme instrumenttien kehityksen ja tuotannon, Kangasniemi sanoo.
Lumpeet olivat ammatiltaan hienomekaanikkoja ja etsimässä uusia tehtäviä, koska tulipalo oli tuhonnut heidän edellisen työpaikkansa.
T:mi Lumpeen Hienomekaanikot alkoi vuonna 1974 valmistaa Kangasniemen suunnittelemia instrumentteja. Pajan toiminta käynnistyi Paraisilla muutaman koneen voimin.
Ensimmäistä käsi-instrumenttisarjaa tarjottiin kotimaisille myyntiyrityksille, ja Kangasniemi kutsuttiin esittelemään instrumenttejaan Hammasvälineen johtoryhmälle.
– He innostuivat niistä niin paljon, että halusivat yksinmyyntioikeuden itselleen.
Ensimmäisen erän osti Helsingin yliopisto, ja jonkin ajan kuluttua samanlainen peruserä hankittiin Kuopion yliopistoon.
– Alkuvuodet olivat tavattoman haastavaa aikaa, Kangasniemi muistelee.
Kaikki piti aloittaa nollasta. Sopivan teräsmateriaalin hakeminen oli kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, eivätkä teräsvalmistajat olleet kiinnostuneita pienien erien toimittamisesta.
– Meiltä kysyttiin, että kuinka monta sataa tonnia tarvitsette, ja vastaus oli kiloissa.
Taivuteltavien terien lämpökäsittely jouduttiin teettämään alihankkijoilla, jotka eivät aina kyenneet suoriutumaan tehtävästä riittävän hyvin. Lopulta saatiin hankittua oma lämpökäsittelylaitteisto.
– Kärkien viimeistely oli käsityötä. Naiset osoittautuivat tässä miehiä paremmiksi keskittymiskykynsä, pitkäjännitteisyytensä ja tarkkuutensa ansiosta, Kangasniemi mainitsee.
Kahvoihin valittiin Lumpeiden löytämä alumiiniraaka-aine, joka voitiin värjätä instrumenttien tunnistamisen helpottamiseksi. 1980-luvulla materiaali osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi koneellisen pesun yleistyessä.
– Kovan veden alueella Keski-Euroopassa konepesussa käytettiin vahvoja kemikaaleja, ja eloksoidut instrumentit alkoivat kärsiä vaurioita. Emäksinen pesuaine liuotti alumiinikahvan pinnan ja värin.
Kangasniemelle tuli kiire keksiä uusia kahvamateriaaleja. Erinomaiseksi osoittautui silikonimateriaali, joka on sittemmin yleistynyt myös muiden valmistajien tuotteissa.
– Pinta pysyy kitkaisena sekä kuivana että märkänä, jolloin sormet eivät lipsu. Silikoni kestää pesun ja steriloinnin kemikaaleja käyttäen.
Vuosien varrella instrumentit ovat kehittyneet edelleen. Kahvoihin on lisätty siruja, joiden avulla oikeat instrumentit löytävät laitoksissa ja suurilla klinikoilla puhdistuksen jälkeen takaisin käyttäjälleen.
Valmistus tapahtuu edelleen Paraisilla. Apuna ovat robotit, mutta viimeistelyssä tarvitaan edelleen ihmisen työpanosta.
Kangasniemi on tyytyväinen siitä, ettei hänen elämäntyönsä ole mennyt hukkaan, vaan se on päinvastoin viitoittanut tietä uusille sukupolville.
– Tarvitaan monen alan asiantuntijoita, joilla on halu toimia yhdessä tavoitteen saavuttamiseksi ja jotka ovat yhtä aikaa samassa paikassa ratkaisemassa pulmia, Kangasniemi summaa menestyksen avaimiksi.
Osaamista maailmalle
Kangasniemi irrottautui yliopisto-opettajan työstä vuonna 1984, mutta toimi sen jälkeen täydennys- ja jatkokouluttajana Suomessa ja ulkomailla.
– Italiassa toimeksiantaja oli hankkinut paikalle kääntäjän, joka oli kääntänyt tekstin italian kielelle. Kääntäjä ei kuitenkaan tuntenut lääketieteen sanastoa, joten pidin kurssin englanniksi, mutta käytin latinaa lääketieteellisten termien kohdalla, hän muistelee.
– Italialaiset ymmärsivät paremmin englantia latinankielisillä lisäyksillä kuin käännöstä.
Tansaniassa hän luennoi paikallisille ja naapurimaiden lääkintäviranomaisille ja hammaslääkäreille instrumenteista ja suoritustavoista, joilla hammashoitoa voidaan tehdä viidakossakin.
– Paikkaukset oli tehtävä ilman koneinstrumentteja, joita ei yleensä ollut käytettävissä. Jos välineitä oli saatu hankittua, ne kestivät niissä oloissa ja ilman osaavaa huoltoa alle vuoden.
– Kylissä kansa odotti suurta poppamiestä, jonka oli luvattu tulevan hoitamaan heidän hampaitaan.
Kangasniemi näytti, miten hampaat saatiin korjattua käsi-instrumentein ja lasi-ionomeerisementillä. Sittemmin Maailman terveysjärjestö WHO on levittänyt menetelmää kehitysmaissa.
Terveys kiinnostaa
Kangasniemi korostaa ehkäisevän hammashoidon merkitystä ja on muutoinkin kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista. Pitkäaikaisia harrastuksia ovat liikunta ja musiikki.
Hän harrasti perhepurjehdusta ja voitti myös kertaalleen kilpapurjehduksen suomenmestaruuden Hangossa vuonna 1965.
– Pidin hiihdon kertauskursseja hammaslääkäreille Alpeilla ja Lapin hiihtokeskuksissa Lääkintämuovin järjestämillä matkoilla.
Nykyisin Kangasniemi jumppaa 4–5 kertaa viikossa lihaskunnon ylläpitämiseksi.
– Hammaslääkärien opetukseen pitäisi liittää liikuntakoulutusta, joka vahvistaa toimintakykyä työelämän aikana, hän esittää.
Toispuolinen työasento ja toistuvat liikkeet rasittavat kehoa yksipuolisesti, joten liikunta on tärkeää työn haittojen vähentämiseksi.
– Tämä tulisi ymmärtää valmistautumalla jatkuvaan itsensä kunnossa pitämiseen työkunnon säilyttämiseksi.
Kiinnostus työergonomiaan näkyy tietenkin myös Kangasniemen suunnittelemissa instrumenteissa.
– Jopa 30 prosenttia hammaslääkäreistä on kokenut käsien rasitusvaurioita, hän muistuttaa.
Pekka Kangasniemi
- syntymäaika ja -paikka: 19.10.1931 Isojoki, Keski-Pohjanmaa
- koulutus: HLL 1958, Helsingin yliopisto
- työ: eläkkeellä
- perhe ja koti: Leski. 4 poikaa, 14 lastenlasta ja 3 lastenlastenlasta. Koti Naantalin maalaiskunnassa.
- Paras työväline: Minisirppi
- Paras potilas: Potilas, joka pyrkii pitämään suunsa ja elimistönsä terveenä.
- Paras kirja: 1940-luvulla lukemani Henrik Ramsayn Sommar och segel, joka oli mielenkiintoinen vasta purjehduksesta innostuneelle nuorelle pojalle.
- Paras ruoka: Proteiinipitoinen, runsailla kasviksilla lisätty kala tai kana.
- Paras paikka: Vanhempieni entinen kesämökki, joka on nykyisin kotini.