Tänään se oli. Viimeisen opiskeluvuoden ensimmäinen päivä. On outoa ajatella, että ensi vuonna ei enää tulekaan tutuista klinikan ovista sisään, vaan työelämä kutsuu.
Tänään kuitenkin tepastelimme tuttuun tyyliin loosseihin ja tietokoneiden ääreen. Osalla oli jo kesän jälkeen ehtinyt unohtua käyttäjätunnukset, salasanoista puhumattakaan. Teknisen häsellyksen jälkeen alkoikin tutun potilasjonon selaaminen, ja mieleen nousi kysymys: oliko näitä potilaita viimeksikin näin paljon? Kesällä kun ehti jo kandina tottua sihteereihin, jotka varaavat aikoja ja tekevät omasta elämästä paljon helpompaa. Nyt ei ollut kukaan aikoja varaamassa, joten ei auttanut kuin ottaa puhelin kouraan ja alkaa purkamaan jonoa. Oli kuitenkin positiivista huomata, että potilaat olivat yhtä leppoisia ja mukavia kuin ennenkin vastatessaan mustikkametsältä puhelimeen.
Töissä loppukesästä alkoi tuntumaan siltä, että tätä voisi tehdä kauemminkin. Kuitenkin kesän jälkeen oli kiva palata vielä takaisin koulun penkille. Palataan vielä takaisin kesäkuuhun ja ensimmäisiin työpäiviin. Muistan kun ajoin ensimmäistä kertaa työpaikalleni ja mietin, että mitähän tästä tulee. Mitä siellä ajatellaan? Erotanko kuitenkaan kariesta värjäytymästä? Mitä jos teen perfiksen? Tai entä jos tapahtuu jotain ihan hirveää? Noh, onneksi vastassa oli maailman mukavin työyhteisö ja potilaat. Kesän ensimmäisten viikkojen jälkeen järjestelmät alkoivat tulemaan tutuksi ja pikkuhiljaa alkoi oikeat toimenpidekooditkin löytymään. Apua sai aina tarvittaessa vaikeammissa tapauksissa ja onneksi myös niissä ei niin hankalissa. Koska kyllä kaikki varmaan muistavat oman kandikesänsä ja sen, että ei sitä poistopäätöstä ole niin helppo itsenäisesti tehdä, vaikka näkisi, että hammas on luurajan alle asti karioitunut ja liikkuvuutta on joka suuntaan.
Kun kesä oli lopuillaan ja töissä viimeiset viikot käsillä, oli ihana huomata, että hei tämä on se juttu. Tätä minä jaksaisin tehdä vielä vaikka kuinka monta viikkoa tai kuukautta. Tähän kesään asti on kaikenlaisia töitä tullut tehtyä, ja tämä on ehdottomasti kivointa ikinä. Toivon että muillakin kandeilla on ollut vastaavanlaisia tuntemuksia. Vaikka on hakenut kouluun monta vuotta ja ala on tuntunut omalta, niin nyt siihen viimeistään sai varmistuksen. Siksi ehkä koulun jatkumisen kanssa ainakin itselläni oli vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Töihin haluaisi jäädä, koska on niin kivaa, mutta samalla tiedostaa, että vielä riittää opittavaa.
Mitä sitten pitää viimeiseltä vuodelta odottaa? Kesän jälkeen ainakin tiedostaa, mitä pitää vielä kerrata ja harjoitella, mutta samalla myös sen, missä omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet ovat. Vielä on viimeinen hetki ottaa kaikki oppi, mitä koulusta saa ja samalla viettää viimeistä opiskeluvuotta kurssikaverien kanssa. On hyvin odottavainen, haikea ja samalla innostunut olo.
Potilasjonoa sai lopulta ensimmäisenä päivänä purettua sen viiden potilaan verran, ja purkaminen jatkui vielä ainakin viikon. Ja lopulta mustikkametsältäkin päästiin hoitotuoliin asti.
Eveliina Astala
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Kuopiosta.