Uutiset

TyöpaikkaKysyntä etävastaanotolle lisääntyy

8.4.2022Outi Hautamäki
tomas_hogman_tyopaikka_web

Tomas Högmanin ja kollegan pitkäaikainen haave oman vastaanoton avaamisesta toteutui joulukuussa 2018. Lisäpalveluksi he kehittivät etävastaanottoa varten puhelinapin, joka on ollut käytössä lokakuusta 2021. Kysyntää etävastaanotolle on jatkuvasti lisääntyvissä määrin, kun potilaiden tietoisuus siitä lisääntyy.

Mitä ajattelit tänään töihin mennessäsi?
Onpa kiva ajaa sulia teitä pitkin ja valoisassa.

Mistä keskustelitte kahvihuoneessa?
Venäjästä, mistäpä muustakaan.

Millaisia asioita etänä hoidetaan?
Etänä meillä hoidetaan mm. konsultaatioita, pelkopotilaiden ensikohtaamisia, osa hoitojen kontrolleista ja hoitosuunnitelmien läpikäyntejä. Toki etävastaanotolle haluavilla potilailla on myös särkyjä, lohkeamia ja muuta konkreettista vaivaa, jolloin voi vähintäänkin antaa hoito-ohjeita, e-reseptin tai tehdä hoidontarpeen kartoitusta ja sopia mahdollisesta jatkoajasta.
Etäkäynti tapahtuu puhelimen kameran välityksellä. Lisäksi potilaalla on mahdollisuus etukäteen ladata kuvia kokemastaan ongelma-alueesta.
Esimerkiksi ensimmäisellä tekemälläni etävastaanottokäynnillä erittäin pelkäävältä potilaalta oli karioitunut etuhammas katkennut liki puoliksi, ja kävimme läpi, millaisia vaihtoehtoja korjaukseen on. Hän oli myös ladannut appiin kuvat muista hampaistaan, joista näki mm. impaktoituneet alakasit ja selkeät kariekset niissä sekä seiskoissa. Lopuksi sovimme ajan fyysiselle käynnille, jossa etuhammas korjattaisiin ja tehtäisiin koko suun tutkimus.

Mikä antoi virtaa työpäivääsi?
Täysi päivä ja sopivan tiukka aikataulu.

Mikä oli kiperin paikka tänään?
Kun yläkuutosen poistossa palatinaalijuuren kärki nappasi mukaansa kivan palan poskiontelon pohjan kalvoa.

Mitä oivalsit?
Tekevälle sattuu.

Mitä haluaisit muuttaa työpäivässäsi?
En mitään. Tai ehkä tuon yläkuutosen poiston komplikaation, jos se olisi ollut mahdollista.

Tomas Högman

  • yksityishammaslääkäri
  • valmistunut 2015

Työpaikka

  • Suu & Hammas Kouvola
  • työntekijöitä 18, joista hammaslääkäreitä 6
Lue myös
Etsitkö näitä?