Uutiset

Juuri nytPienet vaikuttamisteot merkitsevät

26.5.2021Ira Peurakoski
ira_peurakoski_kolumni_2020

Kuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä ja jatkuu kesäkuun 8. päivään saakka. Vaalipäivä on 13. ­kesäkuuta. Puolueet ja yli 30 000 ehdokasta kampanjoivat parhaillaan eri puolilla Suomea ja erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Kuntavaaleissa valitaan jokaiseen Suomen kuntaan valtuutetut, jotka tekevät valtuustoissa ihmisten arjen kannalta tärkeitä päätöksiä. Kunnanvaltuustoissa kannetaan vastuuta taloudesta, työllisyydestä ja kuntien elinvoimasta, jotta kuntalaisille voitaisiin turvata laadukkaat arjen peruspalvelut, joista terveyspalvelut tärkeimpien ja arvostetuimpien palvelujen joukossa.

Hammaslääkäriliitto kampanjoi vaaleissa teemalla Suunterveyttä läpi elämän – Jokaisella kuntalaisella on oikeus terveeseen suuhun. Suunterveys on osa kokonaisterveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua. Tarvitsemme suunterveyttä ja sen hyvää hoitoa säännöllisesti koko elämänkaaren ajan vauvasta vaariin. Vaikuttamistyötä tehdään päättäjätapaamisissa, verkostoissa ja viestinnän keinoin.

Alan ja ammattikunnan edunvalvonnan kannalta tärkeiden tavoitteiden saavuttaminen on pitkäjänteistä ja haastavaakin työtä. Kuntavaaleissa alan ammattilaisilla on positiivinen mahdollisuus viedä ihmisläheisesti ja konkreettisesti eteenpäin yhteisiä tavoitteita. Hammaslääkärit ovat tärkeä voimavara liiton vaikuttamistyössä, ja haluamme nyt kannustaa kaikkia mukaan.

Hammaslääkärit ovat vaikuttajia arjen työssä potilaiden kohtaamisessa ja moniammatillisissa työyhteisöissä. Kannustan vaalikampanjoiden loppumetreillä aktiivisuuteen vapaa-ajan verkostoissa ja kertomaan liiton tavoitteista tutuille kuntavaaliehdokkaille. Liiton vaaliviestintää on helppo seurata, tykätä ja jakaa some-kanavista Facebookista ja Twitteristä.

Pienetkin vaikuttamisen teot suunterveyden puolesta ovat merkityksellisiä. Niillä edistetään kuntalaisten suunterveyttä ja liiton vaikuttamistyön painoarvoa. Nostetaan yhdessä suunterveyden teemat kuntavaalien keskusteluun!

Ira Peurakoski
järjestöpäällikkö, Hammaslääkäriliitto

 

Lue myös hammaslääkäriehdokkaiden haastattelut!

Lue myös
Etsitkö näitä?