Syöpäriski tunnetusti kasvaa iän myötä, mutta kun ikää kertyy riittävästi, riski alkaakin Nature-lehdessä olleen mielenkiintoisen artikkelin mukaan pienentyä (1).
Syöpä johtuu DNA-mutaatioista, joiden määrä kasvaa iän myötä. Immuunipuolustus puolestaan pitää huolen siitä, että mutatoituneet solut pyritään siivoamaan pois kudoksesta tai ainakin estämään niiden leviäminen.
Vanhetessa tämäkin puolustusmekanismi heikkenee, mikä mahdollistaa syövän invaasion ja leviämisen. Kudosten regeneraatiokapasiteetti myös heikkenee, ja kudoksissa tapahtuu vanhemmiten muutoksia, kuten sidekudoksen lisääntymistä. Se puolestaan vaikeuttaa syöpäsolujen invaasiota.
Hiirikokeissa on havaittu, että nuorilla eläimillä tuumorikasvu on nopeampaa ja kasvaimet kasvavat suuremmiksi kuin vanhemmilla hiirillä. Kasvaingenetiikka muuttuu myös iän karttuessa, ja tuumorikasvua estävät geenit toimivat eri tavoin nuorilla ja vanhoilla.
Toinen ilmiötä selittävä mekanismi saattaa liittyä hiljattain löydettyyn raudan metabolismia säätelevään proteiiniin nimeltä nupr1 (nuclear protein 1 transcriptional regulator), kuten artikkelissa mainitaan. Sen inaktivointi eläinkokeessa nosti seerumin rautapitoisuutta, jolloin tuumoririski kasvoi.
Yli 80-vuotiailla ihmisillä on puolestaan todettu olevan enemmän nupr1-proteiinia keuhkokudoksessa kuin nuoremmilla. Tällä seikalla saattaa siis olla oma osuutensa vanhojen ihmisten pienentyneeseen syöpäriskiin ainakin keuhkosyövän osalta. Mikä tilanne on muiden syöpien osalta, on vielä avoin kysymys.
Nature-lehden artikkelissa pohditaan sitäkin, olisiko havainto syöpäriskin pienenemisestä vanhemmalla iällä sittenkin artefakta, koska syöpiä diagnosoidaan herkemmin nuoremmilla. Esimerkiksi syöpien seulontatestit eivät yleensä kohdistu enää yli 75-vuotiaisiin.
Suusyövän suhteen ei tätä ilmiötä ole tietääkseni kuvattu. Ikä sinänsä on kyllä suusyövänkin tunnettu riskitekijä. Mainittakoon vaikka kuuluisan Kaiser Permanente -sairaalan laaja aineisto Kaliforniasta. Siinä laskettiin mm. suun limakalvojen leukoplakiaan liittyvää syöpäriskiä, joka oli näillä potilailla jopa yli 40-kertainen ja siis ikään sidonnainen (2). Suusyövän riskitekijät ovat sinänsä hyvin tunnettuja: tupakan ja alkoholin käyttö.
Tuoreessa Maailman terveysjärjestö WHO:n raportissa ”Global Burden of Diseases 2021” todetaan, että suurimman suusyöpäriskin alueilla Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa suusyöpää todetaan eniten 25–39-vuotiailla (3). Suusyöpäpotilaat siis kuolevat, ennen kuin vanhuus kolkuttaa ovella.
Jukka Meurman
Kirjallisuutta
1. Ledford H. Why cancer risk declines sharply in old age. Nature 02 July 2024. doi: https://doi.org/10.1038/d41586-024-02107-z.
2. Chaturvedi AK ym. Oral Leukoplakia and Risk of Progression to Oral Cancer: A Population-Based Cohort Study. J National Cancer Institute 2020; 112(10): 1047–1054. https://doi.org/10.1093/jnci/djz238.
3. Global oral health status report: Towards universal health coverage for oral health by 2030. https://www.who.int.