Hammaslääkäriliiton paikallistoiminta on tärkeä yhdysside liiton ja jäsenten välillä. Paikallistoimintaa kehittää ja tukee liiton paikallistoiminnan valiokunta.
Jäsenille paikallistoiminta tarjoaa mahdollisuuden tutustua oman alueen kollegoihin, verkostoitua ja osallistua yhteisiin tilaisuuksiin. Alueilla eri sektoreilla työskentelevät kollegat tapaavat ja toimivat yhdessä.
– Suomi on iso maa, joten eri asiat korostuvat ja ovat tärkeitä eri puolilla, sanoo paikallistoiminnan valiokunnan puheenjohtaja ja liiton hallituksen jäsen Sari Niikko.
Hammaslääkäriliitolla on 23 paikallisosastoa, jotka organisoivat toimintaa alueilla.
– Liitolla on oma paikallisosasto kuudella alueella ja 17 alueella toimitaan yhteistyössä paikallisen hammaslääkäriseuran kanssa. Jäsenille järjestetään esimerkiksi tilaisuuksia ja vapaa-ajan toimintaa sekä tehdään paikallista vaikuttamistyötä muun muassa eduskunta- ja aluevaaleissa, Niikko kertoo.
Jokainen jäsen kuuluu automaattisesti oman alueensa paikallisosastoon työpaikkakunnan mukaan.
– Paikallistoiminnan valiokunnassa on edustajat joka alueelta, kokouksissa käymme aina läpi kaikkien kuulumiset ja opimme toisiltamme.
Valiokunta osallistuu myös vuosittain järjestettävien liiton Paikallistoiminnan neuvottelupäivien suunnitteluun. Tapahtuma kokoaa yhteen paikallisaktiivit eri puolilta maata tapaamaan ja kehittämään toimintaa.
– Vuonna 2025 jaettiin neuvottelupäivillä myös ensimmäinen Vuoden paikallistoiminta -kunniamaininta. Silloin tunnustus meni ansaitusti Ouluun. Liitto jakaa tunnustuksen vuosittain aktiivisesta ja innostavasta paikallistoiminnasta.
Paikallista vaikuttamista hammaslääkärien asioissa
Valiokunta tekee Niikon mukaan tärkeää paikallisen vaikuttamisen työtä ja rakentaa ammatillista yhteisöä alueilla.
– Viime vuosina eri alueiden hammaslääkäreitä ovat huolestuttaneet varsinkin julkisen puolen taloudelliset supistukset ja kyky hoitaa velvoitteet niiden puristuksessa. Yhteinen huoli on myös opiskelijoiden riittävistä harjoittelupaikoista. Iloa on puolestaan tuonut jäsenten aktiivisuus vaalivaikuttamisessa ja paikallistoimijoiden kekseliäisyys.
Valiokunnat tutuksi -sarjassa esittelemme Hammaslääkäriliiton valiokunnat. Jäsenet pääsevät valiokunnissa vaikuttamaan ammattikunnalle tärkeisiin asioihin, hammaslääkärien työelämään ja liiton edunvalvontaan yhdessä kollegojen kanssa.