Valtteri Joki on työskennellyt kotikaupungissaan Porissa yksityishammaslääkärinä kahdeksan vuotta. Keväällä 2023 aukesi uuteen IsoKarhun kauppakeskukseen viiden kollegan kanssa perustettu vastaanotto, jossa he kaikki työskentelevät.
– Päätöksenteko on sujuvaa, kun omistajat tekevät itse kliinistä työtä ja hankinnat tehdään kliinisen työn ehdoilla eikä halvimman mukaan. Panostamme myös henkilökuntamme työhyvinvointiin ja virkistykseen.
Mitä ajattelit tänään töihin mennessäsi?
Mietin, olenko pahasti myöhässä, kun pojalla kesti turhan kauan herätä tähän päivään, ja hänet piti viedä päiväkotiin ennen töihin menoa.
Kerro yksityiskohta, joka päivästä jäi mieleesi.
Vastaanotolleni ensimmäistä kertaa lohkeaman vuoksi saapunut potilas oli lähtiessään tyytyväinen ja päätti siirtyä jatkossakin potilaakseni.
Mistä keskustelitte kahvihuoneessa?
Juttelimme venetsialaisjuhlista ja työkaverin kävelylenkillä näkemästä kommandopipomiehestä.
Mikä antoi virtaa työpäivääsi?
Potkua tuovat päivittäin työpaikan iloinen ilmapiiri ja leppoisa tunnelma.
Mikä oli kiperin paikka tänään?
Kiperin paikka oli, kun jäljensimme alamolaaria Cerec-kruunua varten, ja potilaan suu oli kovin pieni.
Mitä haluaisit muuttaa työpäivässäsi?
Ottaisin vähän enemmän evästä mukaan – loppupäivästä iski pieni nälkä.
Valtteri Joki
- yksityishammaslääkäri
- valmistunut: 2017
Työpaikka
- IsoKarhun Hammas, Pori
- työntekijöitä 24, joista hammaslääkäreitä 9