Ihmiset

Työ- ja virkaehtosopimuksetLääkärisopimusneuvotteluja pohjustetaan jo

19.11.2021Anu Tilander

Neuvottelut uudesta Lääkärisopimuksesta alkavat virallisesti ensi vuoden alussa. Hammaslääkäriliitossa neuvottelukierrokselle valmistautuminen ja tavoitteiden määrittely ovat jo täydessä käynnissä.

Nykyinen Lääkärisopimus on voimassa helmikuun 2022 loppuun. Lääkäriryhmät ovat pohjustaneet tulevia neuvotteluja yhteisessä Lääkäriliittojen neuvottelujärjestössä, ja työtä sopimuksen kehittämiseksi on tehty tiiviisti koko syksy.

– Kunnissa työskentelevien hammaslääkärien kannalta keskeisiä asioita tulevalla neuvottelukierroksella ovat esimerkiksi toimenpidepalkkiojärjestelmän kehittäminen ja säännöllisen työajan sijoittaminen. Lisäksi työhyvinvointikysymykset ovat neuvotteluissa esillä, vaikka niistä ei varsinaisesti työehtosopimuksessa sovitakaan, kertoo neuvottelupäällikkö Lotta Lax.

Hammaslääkäriliiton valiokunnat ja hallitus ovat käsitelleet Lääkärisopimuksen kehittämis- ja muutostarpeita syksyn kokouksissaan. Myös luottamusmiesten kanssa on keskusteltu syksyn alueellisilla päivillä.

Kunnallisesta Lääkärisopimuksesta neuvotellaan nyt viimeisen kerran. Seuraavalla kierroksella vuorossa on ensimmäinen Hyvinvointialueiden Lääkärisopimus. Sen kehittämistyö jatkuu, kunhan viimeisestä Kunnallisesta Lääkärisopimuksesta on sovittu.

Järjestövalmiutta ylläpidetään

Työehtosopimusneuvottelujen lähestyminen merkitsee edunvalvontajärjestössä aina myös järjestövalmiuden nostamista.

– Työtaistelua emme toivo, mutta siihen pitää silti valmistautua. Meillä on kattava järjestövalmius alueilla. Yhteistyössä kaikkia lääkäriryhmiä edustavan Lääkäriliittojen neuvottelujärjestön kanssa suunnittelemme, miten työtaistelutoimet voidaan tarpeen vaatiessa toteuttaa tehokkaasti, kertoo Hammaslääkäriliiton järjestöpäällikkö Ira Peurakoski.

Lue myös
Etsitkö näitä?